Harva turvautuu tuotevakuutuksiin – vakuutusyhtiö pitää hyvänä uutisena

Vain joka seitsemäs suomalainen valitsee tuotevakuutuksen ostamalleen sähkölaitteelle, selviää vakuutusyhtiö Ifin teettämästä kyselytutkimuksesta.

Tuotevakuutuksen tarjoaminen ei aina kuulu ostoprosessiin, sillä vain joka kolmannelle tarjotaan oston yhteydessä vakuutusta.

Nuoret, 18–34-vuotiaat kuluttajat valitsevat laitekohtaisen vakuutuksen harvemmin kuin vanhemmat kuluttajat. Naiset puolestaan ovat miehiä ahkerampia vakuuttamaan laitteitaan.

Viimeisen kahden vuoden aikana vain 8 prosenttia suomalaisista on ylipäätään ottanut tuotekohtaisen vakuutuksen yhdelle ostamalleen tuotteelle ja 6 prosenttia kahdelle tai useammalle tuotteelle.

–Kyselytutkimus kertoo, että suomalainen kuluttaja on valveutunut. Kotivakuutuksen kattavuus tiedostetaan entistä paremmin. Usein yksittäisen tuotteen tai laitteen vakuutuksen hinta suhteutettuna kotivakuutuksen hintaan on melko kallis, sanoo Ifin omaisuusvakuutusten johtaja Mika Viipuri.

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n muutaman vuoden takaisessa vertailussa neljän tuotteen erilliset vakuutukset maksoivat yhteensä 233 euroa vuodessa, kun koti-irtaimistovakuutuksen hinta samassa vertailussa oli 44–92 euroa vuodessa yhtiöstä riippuen.

Lähes yhdeksällä kymmenestä suomalaisesta on kotivakuutus ja sen yleisyys on lisääntynyt vuosien varrella. Ennen vakuutuksen käyttämistä kuluttajan kannattaa myös huomioida se, että myyjällä, maahantuojalla ja valmistajalla on aina kulutustavaran kaupassa lakiin perustuva virhevastuu. Usein laitteelle annetaan myös takuu.

Ifin teettämään kyselytutkimukseen osallistui 1003 henkilöä syys–lokakuussa 2012. Kohderyhmään kuuluivat 18–74-vuotiaat suomalaiset. Verkossa toteutetun tutkimuksen lähtöotos ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja kotipaikan mukaan. Kyselyn toteutti Ifin toimeksiannosta YouGov Finland.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.