IL: Finnairin johto sai jättibonukset jo vuonna 2008

Finnairin johtajat saivat miljoonabonukset jo vuonna 2008, kertoo Iltalehti verkkosivuillaan. Sen mukaan yhtiön avainhenkilöiden ansiotulot nousivat vuonna 2008 satojatuhansia euroja, vaikka yhtiö teki yli 40 miljoonan tappiot.

Bonukset mahdollisti Finnairin hallituksen maaliskuussa 2007 hyväksymä avainhenkilöitä yhtiöön sitouttava osakepalkkiojärjestelmä vuosille 2007-2009. Finnair teki voittoa vuonna 2007, minkä ansiosta johto sai vajaat 365 000 Finnairin osaketta ja 9 miljoonaa euroa.

Bonusjärjestelmän siunasi yhtiön hallituksen silloinen puheenjohtaja Christoffer Taxell. Hän päätti myös Finnairin johdon myöhemmin saamista stay-bonuksista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan

Kenkäkaupan konkari Jarmo Toivonen halusi tuoda iloa koronavuoden keskelle – kaupungin vanhin yhdistys Jyväskylän Kauppalaisseura on ehtinyt jo 145-vuotiaaksi

S-ryhmän verkkokauppa kukoistaa, mutta hotellit ja ravintolat kärsivät koronakriisistä

Suomen Kotidatan työriidan sovittelu keskeytyi – Ammattiliiton mukaan lakko vaikuttaa todennäköiseltä, Kaupan liitto vie asian työtuomioistuimeen

"Suomesta on ollut tukitalous" – Jyväskylässä paljon kiinteistöjä omistavan pörssiyhtiön toimitusjohtajan mielestä lukuisat etuudet ja runsas vapaa-aika tekevät työnteosta kannattamatonta

Hampurilaisravintoloiden kisan haastaja rantautuu Jyväskylän ytimeen – ketju lupaa, että raaka-aineet ovat 95-prosenttisesti kotimaisia

Tuleeko UPM:ltä täystyrmäys Keski-Suomelle? Talouselämä-lehden mukaan Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaita uhkaa sulkeminen

Opiskelija-asuntoja rakennetaan Jyväskylän parhaille paikoille – "Vuokralaisilla on enemmän valinnanvaraa kuin 5–10 vuotta sitten"

Koronan aiheuttama kysyntäkuoppa pudotti Outokummun tuloksen tappiolliseksi

Tiktok uhkaa Trumpin hallintoa oikeustoimilla Yhdysvalloissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.