IS: Yle pani ohjelmiaan joulutauolle rahapulan takia

Yleisradio on joutunut panemaan ohjelmiaan ennenaikaisesti joulutauolle rahapulan takia, kertoo Ilta-Sanomat. Syynä on se, että lupamaksutulot ovat ehtyneet ennen vuodenvaihteessa voimaan tulevaa Yle-veroa.

Viikolla pidennetylle joulutauolle ovat joutuneet muun muassa Aamu-tv, Pressiklubi, A-studio Stream ja Silminnäkijä. Yle ottaa 80 miljoonaa euroa lainaa alkuvuoteen mennessä selviytyäkseen juoksevista menoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.