"Ihmiset haluavat tehdä itse omat juomansa" – SodaStream löysi kasvun eko- ja terveystrendeistä

Kotona käytettäviä hiilihapottimia valmistavan SodaStreamin toimitusjohtaja Daniel Birnbaum liikkuu nopeasti ja puhuu vielä nopeammin. Tehdaskierroksella hän kävelyttää vieraat uuvuksiin, selittää väsymättä tuotannon toimintaa ja ehtii joka käytävällä vaihtaa sanan, pari työntekijöiden kanssa.

Ehkä puhenopeus selittyy sillä, että Birnbaumilla on paitsi paljon myös isoa asiaa. Hän on nimittäin huomannut, puolivahingossa, että SodaStream voi pelastaa maailman muovijätteeltä ja rakentaa rauhan Israeliin – myymällä koteihin veden hiilihapottamiseen tarkoitettuja laitteita.

Kuluttajakäyttäytymisen megatrendit tukena

SodaStreamin runsaat kymmenen viime vuotta ovat olleet menestyksekkäät. Pelkästään viime vuonna yhtiö kasvatti liikevaihtoaan 30 prosenttia 700 miljoonaan dollariin (noin 620 miljoonaa euroa).

Nykyisestä luotosta yhtiön tulevaisuuteen kertoo se, että PepsiCo osti Sodastreamin 3,2 miljardin dollarin (2,8 miljardin euron) kaupalla viime marraskuussa. SodaStream oli oston aikaan listattuna Nasdaqissa.

– Kauppahinta perustui odotuksiin tulevasta myynnistä, ei yrityksen nykyiseen arvoon, Birnbaum painottaa.

Odotuksia tukevat kuluttajakäyttäytymisen megatrendit, jotka Birnbaumin mukaan ovat SodaStreamin puolella.

– Hyödymme ympäristötietoisuuden kasvusta ja terveysbuumista: juomien valmistaminen kotona vähentää muovijätteen määrää, ja ihmiset haluavat tehdä itse omat juomansa, koska siten niistä saa terveellisempiä.

Muovijätettä vähemmäksi

Juuri muovijätteen vähentämisestä on tullut SodaStreamin keskeinen viesti. Kun hiilihapotetut juomat valmistetaan itse pitkäkäyttöisiin lasi- ja muovipulloihin, säästetään kertakäyttömuovia. Vielä parempi on, jos ihmiset tekevät kuplavettä paikallisesta vedestä sen sijaan, että sitä kuljetetaan kaukaa. SodaStreamin siteeraamien tietojen mukaan Yhdysvalloissa yksi perhe käyttää runsaat tuhat kertakäyttöistä vesipulloa vuodessa, Saksassakin noin 700.

Birnbaum osallistui itse Hondurasissa tempaukseen, jossa yhtiön kehittämällä laitteella nuotattiin vedestä parissa päivässä 9 000 tonnia muovijätettä.

– Yhtä paljon muovijätettä menee meriin 25 sekunnissa. Ei muoviongelmaa voiteta keräämällä vaan vähentämällä jätteen määrää, Birnbaum sanoo.

Kierrätyksestäkään ei ole ratkaisuksi niin kauan kuin suuri osa kierrätyksestä maailmalla on pikemmin jätteen keräämistä kuin varsinaisesti materiaalin käyttämistä uudelleen, hän sanoo.

"Taloudellinen rauhantyö on tuloksellisempaa"

Toinen Birnbaumin keskeinen viesti on eri kansanryhmien rinnakkaiselo yhtiön uudella tehtaalla Negevin autiomaassa Israelissa. Tehtaan 2 000 työntekijästä 200 on palestiinalaisia ja 500 paikallisia beduiineja. Beduiinityöntekijöistä puolet on naisia.

Yhtiö noudattaa yhtäläiseen palkkaan, mahdollisuuksiin ja kunnioitukseen perustuvaa henkilöstöpolitiikkaa ja kehittää esimerkiksi naisten mahdollisuuksia edetä työelämässä. Tehtaalla on nostettu esimiehiksi vähemmistöihin kuuluvia naisia ja järjestetty naisille ura- ja työelämäkoulutusta.

Taannoin yritys järjesti muutamalle tuhannelle työntekijälleen ramadanin aikaisen paastopäivän päättävän iftar-illallisen. Illallisella eri uskontokuntia edustavat työntekijät söivät yhdessä.

Taloudellinen rauhantyö on tuloksellisempaa kuin poliittinen, Birnbaum sanoo. Kun politiikka lisää etnisten ryhmien eriytymistä Israelissa, syrjimättömien työpaikkojen tarjoaminen vähentää sitä.

– Mutta ei meillä ollut mitään suunnitelmaa ryhtya rauhantekijöiksi. Keksimme tämän vahingossa, vähän niin kuin penisilliini keksittiin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .