Italian talous supistuu odotettua enemmän

Eurokriisin riivaaman Italian talous putoaa tänä vuonna odotettua enemmän miinukselle, arvioi maan hallitus. Talouden ennakoidaan supistuvan 1,2 prosenttia aiemmin ennustetun 0,4 prosentin sijaan.

- Joulukuun jälkeen taloudellinen tilanne on pahentunut entisestään, hallitus perusteli ennusteen laskua.

Hallitus joutui myös tunnustamaan, että tavoite budjetin saamisesta tasapainoon ensi vuonna jää toteutumatta. Pääministeri Mario Monti vakuutti vielä viime vuoden lopulla, että Italia pääsee tavoitteeseen.

Pankkien vakavaraisuuden vahvistaminen supistaa euroalueen luotonantoa tuntuvasti. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että omien pääomien kasvattaminen uusien määräysten mukaisesti vähentää euroalueen luotontarjontaa 500 miljardilla eurolla.

Euroalueen pankit pienentävät taseitaan voimakkaasti nostaessaan oman pääoman osuutta. IMF:n rahoitus- ja pääomamarkkinaosaston johtajan Jose Vinalsin mukaan pankit supistavat taseitaan kahdessa vuodessa noin 2 000 miljardilla eurolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan

Kenkäkaupan konkari Jarmo Toivonen halusi tuoda iloa koronavuoden keskelle – kaupungin vanhin yhdistys Jyväskylän Kauppalaisseura on ehtinyt jo 145-vuotiaaksi

S-ryhmän verkkokauppa kukoistaa, mutta hotellit ja ravintolat kärsivät koronakriisistä

Suomen Kotidatan työriidan sovittelu keskeytyi – Ammattiliiton mukaan lakko vaikuttaa todennäköiseltä, Kaupan liitto vie asian työtuomioistuimeen

"Suomesta on ollut tukitalous" – Jyväskylässä paljon kiinteistöjä omistavan pörssiyhtiön toimitusjohtajan mielestä lukuisat etuudet ja runsas vapaa-aika tekevät työnteosta kannattamatonta

Hampurilaisravintoloiden kisan haastaja rantautuu Jyväskylän ytimeen – ketju lupaa, että raaka-aineet ovat 95-prosenttisesti kotimaisia

Tuleeko UPM:ltä täystyrmäys Keski-Suomelle? Talouselämä-lehden mukaan Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaita uhkaa sulkeminen

Opiskelija-asuntoja rakennetaan Jyväskylän parhaille paikoille – "Vuokralaisilla on enemmän valinnanvaraa kuin 5–10 vuotta sitten"

Koronan aiheuttama kysyntäkuoppa pudotti Outokummun tuloksen tappiolliseksi

Tiktok uhkaa Trumpin hallintoa oikeustoimilla Yhdysvalloissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.