JP Morgan -pankin epäillystä kurssipeukaloinnista rikostutkinta USA:ssa

Yhdysvaltain suurimman pankin JP Morganin epäillystä valuuttakurssimanipuloinnista on aloitettu rikostutkinta Yhdysvalloissa. Asiasta kertoo pankki itse.

Pankki kertoo tekevänsä yhteistyötä viranomaisten kanssa tutkinnassa, jonka kustannukset tulevat pankin oman arvion mukaan olemaan jopa 4,8 miljardia euroa.

Pari viikkoa sitten EU:n komissio määräsi JP Morganille ja kolmelle muulle jättipankille yhteensä 94 miljoonan euron sakot Sveitsin frangiin sidottujen korkojohdannaisten manipulaatiosta. JP Morgan sai sakoista suurimmat, yli 70 miljoonaa euroa.

JP Morganin odotetaan yhdessä UBSn, Citigroupin, Royal Bank of Scotlandin ja Barclaysin kanssa sopivan samanlaisista väitteistä Britannian finanssivalvonnan kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.