Jamera Oy listattiin Keski-Suomen parhaimmaksi

Oppikirjojen myyntiin ja kierrätykseen keskittyvä Jamera Oy Jyväskylästä oli viime vuonna Keski-Suomen menestynein yritys Kauppalehden Balance Consultingilla teettämässä vertailussa. Sen liikevaihto oli 4,2 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 28 prosenttia. Nettotulos oli 0,6 miljoonaa euroa ja sijoitetun pääoman tuotto huimat 75,1 prosenttia.

Jamera ja sen myymälöitä Jyväskylässä ja Tampereella pyörittävä Verena Oy ovat pysyneet Keski-Suomen menestyjälistan kärkipaikoilla jo kolme vuotta. Verena oli tänä vuonna listalla kolmantena. Tänä vuonna Jamera on saanut mainetta myös muun muassa Jyväskylän Yrittäjiltä, joka palkitsi Jameran tammikuussa Vuoden yrittäjä 2012 -tittelillä.

Nykyään Jameralla on kuusi myymälää, verkkokauppa ja myyntitilaisuuksia yhteistyölukioissa.

Nopein kasvaja Äänekoskelta

Menestyjäyritysten kärkiviisikkoon mahtuivat myös multialainen Suomen Tekniikkapalvelu Oy, jämsäläinen Nisula Forest Oy sekä jyväskyläläiset Castom Oy ja Ekoret Oy.

Maakunnan nopein kasvaja oli äänekoskelainen Laatoitusliike Laattamestarit Oy ja paras tuloksentekijä Jämsässä toimiva Patria Aviation Oy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.