Jopon valmistus siirtyy taas Suomeen

Jopo-polkupyörän valmistus siirtyy taas kokonaisuudessaan Suomeen. Helkama Velox -yhtiö kertoo, että polkupyörävalmistusta siirretään Hangon tehtaalle.

Viime vuosina valtaosa Jopoista on valmistettu alihankintana Taiwanissa, mutta nyt suomalaisen klassikkopyörän valmistus palaa jälleen kotimaahan.

Alkuperäistä Jopoa valmistettiin vuosina 1965–1974. Helkama toi pyörän takaisin markkinoille vuonna 2000.

Taiwaniin tuotantoa siirrettiin, koska yhtiö haki kustannustehokkuutta. Toimitusjohtaja Jari Elamo kertoo, että nyt tehdyllä päätöksellä tavoitellaan toimitusvarmuutta ja logistisia etuja, kun tuotanto on asiakkaita lähellä.

Elamon mukaan on tärkeää, että asiakkaat saavat tuotteita nykyistä lyhyemmällä toimitusajalla. Valtaosa Jopoista myydään edelleen Suomessa.

– Kun valmistamme tuotteet Suomessa, pystymme joustavammin vastaamaan kysynnän vaihteluun, kertoo Elamo.

Yhtiössä kotimaisuus nähdään myös myyntivalttina.

– Aiomme rakentaa suomalaisuudesta Helkamalle merkittävän kilpailuedun, Elamo sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.