Jorma Ollila ennustaa tulevaa – talouskriisissä pahin vasta edessä?

Jyväskylän Klubin 100-vuotisjuhlat pidettiin lauantaina Laajavuori Rantasipissä. Tilaisuudessa puhui muun muassa Shell-yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, jonka puheen on kokoisuudessaan alla. 

"Ensinnä haluan onnitella juhlivaa Jyväskylän Klubia. Samalla kiitän kutsusta tähän juhlaan ja kunniasta saada käyttää tämä puheenvuoro. Klubi onkin ottanut kiitettävästi roolikseen toimia aktiivisena keskustelufoorumina Jyväskylässä.

Talouden kultakausi on ohi. Niin on Suomessa kuin maailmallakin. Vallitseva ”Uusi Normaali” tarkoittaa jatkuvaa epävarmuutta ja suuria vaihteluja. ”Uusi Normaali” tarkoittaa myös aiempaa hitaampaa tuottavuus- ja talouskasvua – pitkäaikaisesti, tai jopa pysyvästi.

Vajaa vuosi sitten puhuin ETLAn tutkimuksiin nojaten ”suuresta kuopasta”.  Siis siitä, että yrityssektorin tuottavuus oli pudonnut reippaasti alle pitkän aikavälin trendinsä. Tuolloin työllisyys säilyi hyvänä, vaikka talous supistui. Nyt tilanne näyttää olevan muuttumassa. Kuluvan vuoden aikana olen kauhulla seurannut yt-neuvotteluita, jotka ainakin osin liittyvät tuolloin syntyneen tuottavuuskuopan täyttämiseen.

Olemmeko valmiita ”uuteen normaaliin”? Olemmeko reagoimassa ”suuren kuopan” täyttämiseen siten, että inhimillinen kärsimys minimoituu? Vastaukseni molempiin: emme todellakaan.

—•—

Pitäisi tehdä radikaaleja rakenteellisia uudistuksia. Nopean ja suhteellisen vakaan kasvun oloissa melko hyvin toimineet työmarkkinat ja muut järjestelmät eivät yksinkertaisesti sovi edessä oleviin hitaan kasvun ja epävarmuuden oloihin. Vallitsevien rakenteiden ja tulevien tarpeiden epäsuhtaa lisäävät myös globalisaatio ja teknologia sekä Suomen kehitysvaihe.

Kehitysvaiheella viittaan Suomeen komeaan toisen maailman sodan jälkeiseen historiaan. 1940- ja 1950-luvuilla Suomi teollistettiin lähestulkoon yön yli aktiivisin yksityisin ja julkisin ponnistuksin. 1960- ja 1970-luvulla tehtiin raskaita investointeja fyysiseen pääomaan. 1970-luvulta lähtien investoinnit aineettomaan pääomaan ovat ruokkineet lähes keskeytyksettä jatkunutta rivakkaa kasvua.

 

Pitkäjänteisen ja määrätietoisen työn seurauksena Suomi on nyt maailman eturintamassa sekä elintasossa että osaamisessa ja tiedossa. Tunnetun Harvardin professorin Philippe Aghionin tutkimukset osoittavat, että eturintaman saavuttamisen myötä hyvinvoinnin lisääminen edellyttää muuntumista kokeilutaloudeksi ja yritteliäisyysyhteiskunnaksi, jossa uusia ideoita haetaan ja niihin tartutaan laajalla rintamalla – pelotta ja epäonnistumisia pelkäämättä.

Globalisaatiolla on lukuisia ulottuvuuksia. Suomessa tämä kehitys johti melkoiseen murrokseen. Vahvat kansalliset klusterit väistyivät. Osaamiskeskittymillä oli ja on edelleen keskeinen rooli, mutta ne määrittyvät hienojakoisemmalla tasolla. Yritykset hajauttavat toimintojaan maailmanlaajuisesti, etsien kullekin parasta mahdollista sijaintia. Yhteiskuntapolitiikka ei ole vielä läheskään sopeutunut tämän uuden globaalin maailman oloihin.

Globalisaatiokehityksen suurimmat kasvusysäykset on nyt ohitettu. Parin vuosikymmenen nopea globalisaatioaalto toi satoja miljoonia työntekijöitä osaksi maailmanlaajuista markkinataloutta ja salli alhaisen tulotason maiden ottaa nopeasti käyttöön muualla luotua teknologiaa. Seurauksena oli nopea tuottavuuden kasvu ja monien teollisuustuotteiden hintojen lasku.  Samanlaista kertaluonteista sysäystä ei enää ole odotettavissa.

Tämä ei suinkaan tarkoita globalisaation pysähtymistä. Kansainvälinen työnjako muuttuu koko ajan.  Globalisaatio lisää jatkossakin maailmantalouden kasvua, mutta vähemmän kuin tähän saakka. Samalla Euroopan ja Suomen kilpailuasetelma edelleen kiristyy, kun kehittyvien maiden teknologian ja osaamisen taso on yhä korkeampi. On kova – mutta ei mahdoton – paikka erikoistua uusien ideoiden tuottajaksi ja elinkaaren alkuvaiheen tuottajaksi.

Teknologiasta voisin puhua pitkään, mutta tässä vain muutama huomio. Jo 1990-luvun alusta alkaen hahmottelimme tulevaisuutta Nokiassa teknologisen konvergenssin näkökulmasta. Katsoimme, että tuolloin erilliset telekommunikaatio-, kulutuselektroniikka- ja atk-toimialat sekä niihin liittyvät sisällöt yhdistyvät. Nyt, pari vuosikymmentä myöhemmin, tämä konvergenssi on pitkälti läpikäyty. Jäljellä alkaa olla yksi digitaalinen maailma, jossa on lukemattomia tapoja tuottaa ja kuluttaa yhdessä ”pilvessä” olevaa bittivirtaa.

Teknologiaan liittyen on myös hyvä havaita, kuinka tuoreita monet tärkeät ilmiöt ovat. Älypuhelimet ja tabletit ovat arkipäiväistyneet globaalisti alle viidessä vuodessa. Samoin sosiaalinen media ja meidän kaikkien ulottuvien olevat pilvipalvelut, kuten musiikin kuuntelu, verkon yli.

Teknologisen kehityksen tulevaisuutta on hankala ennakoida. Tilastojen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että tietokoneiden, internetin ja mobiililaitteiden tuomat huikeat tuottavuuslisät ovat pienenemässä. Uuden teknologian käyttöönoton kärkimaassa Yhdysvalloissa tuottavuuden kasvu on jäänyt viime vuosikymmenen puolivälin jälkeen selvästi pienemmäksi kuin sitä edeltäneellä vuosikymmenellä (työn tuottavuuden kasvu on ollut 1,3 % 2004–2012, kun se oli 2,5 % vuosina 1996– 2004). Kyse ei ole teknologisen muutoksen loppumisesta, mutta mitä ilmeisimmin siitä, että ns. uuden talouden mukanaan tuoma poikkeuksellisen nopea tuottavuuden kasvun vaihe on tällä erää ohi. Tämä on mm. arvostetun amerikkalaisen tuottavuustutkijan Robert Gordonin arvio.

Pöydällä on siis kolme isoa ”ulkoa annettua” asiaa, jotka edellyttävät rakennemuutoksia: globalisaatio, teknologia, ja näihin liittyvä Suomen kehitysvaihe. Sivuutan tässä enemmän sisäiset asiat kuten kestävyysvajeen, jonka hoitaminen on niin ikään edessämme.

—•—

Rakennemuutoskeskustelun ohella, tai useammin sen sijasta, yhdestä suusta puhutaan: Tarvitaan kasvua. Pitää tehdä kasvupolitiikkaa.

Perusongelmana tässä kasvukeskustelussa on, että puhutaan passiivissa. Jää paljastamatta, mistä kasvu tulee ja kuka sen tekee. Kasvussa on kyse työntekijöiden ja yritysten ponnistelujen suuntautumisesta yhä parempiin käyttöihin siten, että työlle ja pääomalle koituu hyvä ja kasvava tuotto.

Kyllä – tarvitaan kasvua tukevia aineellisia ja aineettomia investointeja. Mutta näitä investointeja tehdään vain, jos ne nykyarvolaskelman jälkeen näyttävät kannattavilta. Kyse on siis tulevaisuuteen liittyvistä odotuksista. Tähän puolestaan liittyy kokonaistaloudellinen vakaus ja ennustettavuus. Juuri näissä seikoissa piilee tämän hetken maailmantalouden polttavin ongelma.

Reaalikorot ovat nollassa. Ennusteet veikkaavat maltillista kasvua. Miksi meneillään ei ole investointiboomia?

Nyt pöydällä olevat talousennusteet ja jopa niiden vaihtoehtoskenaariot pitävät sisällään oletuksen siitä, että vallitseva maailmanjärjestys pysyy nykyisellään.  Itse sanoisin, että katastrofiskenaarioiden todennäköisyydet alkavat olla jo kymmeniä prosentteja. Toteutuessaan ne saisivat kauhuvuoden 2009 näyttämään hyvältä.

Esimerkiksi Kiinan jatkaminen maailmantalouden moottorina on veitsenterällä. Jopa sen yhteiskuntajärjestys on vaakalaudalla. Eurooppa on korkeintaan vasta matkalla oman kriisinsä ratkaisuun. Lisäksi globaali ympäristöongelma alkaa oireilla vakavasti ilman, että siihen oltaisiin reagoimassa riittävästi.

Ympäristöongelmat koskettavat erityisesti Kiinaa, jossa on pakko ylläpitää talouskasvua, jotta yhteiskunnan vakaus voisi säilyä ja sosiaaliturvaa voitaisiin rakentaa. Kasvu aiheuttaa kuitenkin suuria ympäristöongelmia, eikä kasvu ole ympäristön kannalta kestävää. Jos ongelmia ei saada ratkaistua, Kiinan asema maailmantalouden veturina on mennyttä.

Vaikka kauhuskenaarioiden todennäköisyys on siis kasvanut, silti uskon lähivuosien todennäköisimmäksi uraksi kahdesta viiteen vuotta jatkuvan kompastelun, minkä jälkeen kriisi on ratkennut tavalla tai toisella. Sen jälkeen maailmantalouden kasvu jatkuu kriisiä edeltänyttä aikaa hitaampana.

Yritysjohtajilta on perätty vastuuta tässä tilanteessa. Heitä vaaditaan investoimaan. Mutta miten voi investoida, kun horisontti on näin sumussa? Tulevaisuuden edessä olevan sumuverhon tulee siis hälvetä ennen investointibuumia.

Sivuutan tässä muut maailmantalouden kipupisteet ja kommentoin muutamalla sanalla eurokriisiä.

—•—

Lähivuosien talouskehityksen kannalta olennaista on, että elämme globalisaation ja teknologisen kehityksen uutta vaihetta samanaikaisesti, kun monet kehittyneet maat ovat korjaamassa vuoden 2008 finanssikriisiin kärjistynyttä ylivelkaantumistaan. Säästäminen taseiden korjaamiseksi Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja suuressa osassa euroaluetta hidastaa yhä kasvua.

Lähes kaikissa kehittyneissä maissa julkiset sektorit ovat velkaantuneet pahoin. Japanissa julkinen velka on yli 200 % vuotuisesta tuotannosta, Yhdysvalloissa 100 % ja Isossa-Britanniassa ja euroalueella keskimäärin 90 %.

Useassa tapauksessa tämä velkataso on perua huonosta julkisen talouden hoidosta vuosien ajan. Mutta finanssikriisi on pahentanut velkaantumista olennaisesti. Tämän vuoksi monissa maissa on ollut pakko siirtyä julkisten talouksien saneeraamiseen tilanteessa. Tämä heikentää väistämättä lyhyen ajan kasvumahdollisuuksia, mutta on useimmissa tapauksissa välttämätöntä.

Ongelmat ovat kärjistyneimmät euroalueella. Maat, jotka nyt ovat suurimmissa vaikeuksissa, harjoittivat huonoa talouspolitiikkaa euroajan alkuvuosina. Syntyi luotto- ja kiinteistömarkkinakupla. Useassa maassa jo lähtökohtaisesti huono kilpailukyky heikkeni entisestään. Nämä maat ovat nyt joutuneet ankaraan sopeutumiskuuriin, joka kestää vuosia. Vain ne itse pystyvät korjaamaan taloutensa epätasapainot ja palauttamaan kilpailukyvyn.

Mutta vaikeuksissa olevien maiden tilannetta pahentaa myös euroalueen rakenne. Yksittäisten maiden luottokelpoisuutta heikentää se, ettei niillä ole omaa keskuspankkia varmistamassa valtion luotonmaksukykyä, eikä omaa rahaa helpottamassa kilpailukyvyn palauttamista.

Kun lisäksi pankkien ja valtioiden kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa, on syntynyt itseään vahvistava korkeiden korkojen, heikkenevän kasvun, velanhoitovaikeuksien ja epäluottamuksen kierre.

Tämä kierre on pakottanut euroalueen maat rahoitustukijärjestelyihin, jotka rikkovat EU:n perussopimuksen henkeä. Myös EKP on turvautunut hyvin poikkeuksellisiin toimiin.  Elävässä elämässä ei kuitenkaan pärjätä, jos vain takerrutaan juristeriaan. Sekä rahoitustuki että EKP:n toimet ovat hyvin perusteltuja. Ilman niitä euroalueella syntyisi aito uhka valtioiden maksukyvyttömyyskierteestä ja euroalueen hajoamisesta.

Tällaisen kehityskulun tuhoisuutta ei pidä väheksyä, vaikka kaikkien vaikutusten arviointi onkin vaikeaa. Välittömänä seurauksena olisi uusi syvä taantuma Euroopassa.  Myös sisämarkkinoiden toiminnan voi olettaa rapautuvan valuuttariskien myötä ja kun maat oletettavasti ryhtyvät suojaamaan omaa tuotantoaan. Samalla Euroopan asema globaalina toimijana heikentyisi olennaisesti.

Yksikään Euroopan maa ei ole riittävän suuri vaikuttaakseen globaalin talouden pelisääntöjen muovaamiseen. Vain yhdessä EU-mailla on tähän mahdollisuus. Euroopalla ei yksinkertaisesti ole varaa pirstoutumiseen.

Tämän näkökohdan täytyy olla myös Suomen europolitiikan lähtökohta.  Euroalueen hajoaminen, millä en tarkoita Kreikan mahdollista ajautumista euron ulkopuolelle, olisi myös Suomelle katastrofaalinen tapahtuma. Niin tiiviisti taloudellinen ja poliittinen menestyksemme kytkeytyy Euroopan kehitykseen. 

Suomen pitää tukea aktiivisesti sellaisten ratkaisujen löytämistä, jotka sallivat euroalueen pysyä koossa ja välttää vaatimuksia, jotka estävät kokonaisuuden kannalta tehokkaiden toimien toteuttamisen. Jos tarve vaatii, Suomen on oltava valmis vahvistamaan tällä viikolla aloittaneen pysyvän vakausmekanismin EVM:n kapasiteettia.

Kannatan avointa keskustelua. Ei ole kuitenkaan syytä spekuloida Suomen eurojäsenyydellä.  Suomen päätös liittyä euroalueeseen vuonna 1998 oli hyvin tietoinen. Tavoittelimme rahataloudellista vakautta ja helppoutta toimia ja asioida euroalueella. Halusimme varmistaa, että kuulumme mahdollisimman yksiselitteisesti Länsi-Euroopan demokraattisten valtioiden joukkoon ja että äänemme kuuluu, kun Euroopassa tehdään Suomea koskevia päätöksiä.

Olemme saavuttaneet sen mitä tavoittelimme. En väitä, etteikö myös euroalueen ulkopuolella Suomen taloutta olisi voitu hoitaa rahataloudellisen vakauden turvaavalla tavalla. Ruotsi on tähän hyvin kyennyt. Suomen ja Ruotsin talouskehitys on ollut niin samanlaista viimeisen kymmenen vuoden aikana, ettei rahatalouden perusratkaisulla ole ollut ratkaisevaa merkitystä talouden kehityksen kannalta. Muut asiat ovat olleet tärkeämpiä. Ikävä kyllä, muussa politiikassa emme ole Suomessa pystyneet yhtä johdonmukaiseen uudistuspolitiikkaan kuin naapurissa.

Poliittisesti Suomi on tällä hetkellä vaikutusvaltaisempi kuin koskaan. Kukaan ei epäile, etteikö Suomen ääntä kuultaisi Euroopassa.  Tämä lienee yksi selitys sille, miksi kansalaiset suhtautuvat euroon myönteisemmin kuin koskaan, siitä huolimatta, että monet heistä ovat hyvin kriittisiä euroalueella harjoitetun politiikan suhteen. Tämähän oli tulos Elinkeinoelämän valtuuskunnan viime talvena julkaisemassa tuoreimmassa asenne- ja arvotutkimuksessa.

Johdonmukaisuus on tärkeä hyve talouspolitiikassa. Yritysten kannalta toimintaympäristön keskeisiä elementtejä koskeva epävarmuus on haitallista, heikentää halua ottaa riskejä, investoida ja kehittää toimintaa Suomessa. Tämän vuoksi Suomessa on syytä lopettaa spekulointi euro-jäsenyydestä alkuunsa. Meillä on ihan riittävästi tehtävää toimivien ratkaisujen löytämisessä eurokriisiin ja ennen kaikkea oman talon panemisessa kuntoon.

—•—

Oman talouden kuntoon panemisessa on aloitettava työmarkkinoilta. Työmarkkinoilla ei ole ratkaistavana vain yhtä pulmaa vaan pikemminkin kokonainen yhtälöryhmä.

Ensimmäinen yhtälö tulee siitä, että hitaan tuottavuuskasvun aikana kansantalouden keskipalkkojen kasvulle tarvitaan tiukkoja pidäkkeitä – se tarkoittaa sopimuksia, jotka myös pitävät.

Toinen yhtälö sanoo, että globalisaation ja teknologisen murroksen aiheuttama työtehtävien ja tehtävärakenteiden muutos edellyttää palkkojen joustavuutta hienojakoisimmalla eli työntekijä- ja tehtävätasolla. Palkkojen yhtenä tehtävänä on ohjata ihmisiä sellaisiin tehtäviin, joille on kysyntää ja kannustaa hankkimaan näissä tehtävissä tarvittavia tietoja ja taitoja.

Kolmas yhtälö sanoo, että liialliset irtisanomiskustannukset ovat uusien yritysten syntymisen ja siten taloudellisen uudistumisen este.

Neljäs yhtälö sanoo, että työntekijät tarvitsevat turvaa eli vakuutuksen epäonnistumisten varalta. Tämä tarve korostuu nopean rakennemuutoksen oloissa. Tällä tavoin voidaan minimoida murroksen aiheuttamat inhimilliset kärsimykset. Oikein mitoitettu ja hyvin suunniteltu turva auttaa paitsi työntekijöitä, myös yrityksiä, jotka yrittävät saada pätevää työvoimaa epävarmoihin, mutta onnistuessaan tuottaviin hankkeisiin.

Ratkaisun avain on joustavuuden ja turvan järkevä yhdistäminen, jonkinlainen päivitetty sovellus tanskalaisesta flexicurity-mallista.

—•—

Pitkän aikavälin talouskasvun mahdollistaa hyvä ja kannustava elin- ja toimintaympäristö. Usein näihin viitataan hieman abstraktilla termillä kilpailukyky. Mistä tekijöistä kilpailukyky muodostuu?

Ensinnäkin pitää erottaa lyhyen aikavälin kustannuskilpailukyky ja pitkän aikavälin rakenteellinen kilpailukyky. Molemmat ovat tärkeitä. Suomen kustannuskilpailukyky heikkeni nopeasti vuosina 2008 ja 2009.  Osin heikon tuottavuuskehityksen takia, osin myös kilpailijamaita nopeamman palkkakehityksen vuoksi.

Pitkällä aikavälillä tähdellisin on rakenteellinen, reaalinen kilpailukyky. Onko meillä rakenteellisia vahvuuksia lisätä korkean arvonlisäyksen tuotantoa niin, että elintason kasvu voisi kestävästi jatkua? Helppoja vastauksia ei ole. Suomi on menettänyt jo pitkään osuuksiaan globaaleilla markkinoilla, eikä kehitys näytä pysähtyvän. Pulmat koskevat kaikkia keskeisiä vientialoja.

Millaisia vahvuuksia meillä voisi olla? Kansainvälisten kilpailukykyvertailujen perusteella esiin nousee useita tekijöitä, joiden varaan voimme rakentaa: hyvin toimivat instituutiot, koulutus, infrastruktuuri, tutkimus ja tasa-arvo. Esille nousevat myös pienen maan erityistekijät, kuten mahdollisuus nopeaan ja joustavaan päätöksentekoon sekä keskinäiseen luottamukseen ja sopimiseen. Ei ”hyvä veljeilyjä”, vaan ”järjen voittojen” tavoittelua.

Heikkoutemme ovat yhtä lailla tunnettuja: kotimarkkinoiden pieni koko ja syrjäinen sijaintimme, talouden edelleen yksipuolinen rakenne, ikääntyminen ja pitkälti siitä johtuva kasvava julkistalouden kestävyysvaje, korkea nuorisotyöttömyys sekä usein vähäinen kilpailu kotimarkkinoilla.

Yksinkertainen resepti on nojata vahvuuksiin entistä enemmän. Osaan heikkouksista voimme myös tarttua, vaikka maantieteelle emme mitään voikaan.  Perisuomalainen pessimismi ei ole ainoa vaihtoehto.

—•—

Varsinainen kasvu ja hyvinvointi tulevat aina ”minä”-muodossa: parhaatkaan järjestelmät ja instituutiot eivät tuota mitään mainittavaa, elleivät yritykset ja yksilöt etsi jatkuvasti uusia mahdollisuuksia ja tartu niihin.

Lämmittää nähdä, että yhä laajemmat joukot ovat tarttuneetkin. Suomessa on meneillään ennennäkemätön startup-buumi. Esimerkiksi peliteollisuus on ottanut globalisaation ja teknologian tarjoamia mahdollisuuksia sarvista. Näppärien teknologia-alustojen avittamina mennään suoraan globaaleille massamarkkinoille puhtaasti osaamiseen perustuvilla tuotteilla.

Kun Nokia on murrosvaiheessa, on jäänyt vähälle huomiolle se, että Suomen tieto- ja viestintäteknologiateollisuus, ICT-klusteri kasvattaa työllisyyttään tuhansilla henkilöillä tänäkin vuonna. Erityisesti kasvavat ohjelmistot ja palvelut.

ICT, ja digitaalisuus ylipäätään, on edelleen valtava mahdollisuus Suomelle. Suomi on siirtymässä kohti digitaalista palvelutaloutta, jossa globaalisti toimivalla teollisuudella on edelleen oma tärkeä roolinsa. 

—•—

Hyvät kuulijat,

Olen edellä peräänkuuluttanut uudistuksia, rakennemuutoksia, uutta optimismia – ja tekemistä kaikkialla yhteiskunnassa. Tiivistäisin muutostarpeet kolmeksi kohdaksi:

1. Suomen taloudellinen ja poliittinen menestyminen riippuu Euroopan kehityksestä. Meidän on kaikin tavoin tuettava euroalueen ongelmien ratkaisemista. Vain yhtenäinen Eurooppa voi olla vahva myös globaalissa kilpailussa. Suomi ei voi paeta vastuutaan. 

 

2. Hallituksen on ensi kevääseen, hallituskauden puoliväliin mennessä laadittava strategia Suomen kilpailukyvyn palauttamiseksi. Yksi keskeinen osa sitä on työmarkkinoiden kehittäminen niin, että palkanmuodostus tukee kilpailukykyä ja että työvoiman uudelleen kohdentuminen tehostuu.

 

3. Tärkeä osa kilpailukyvyn palauttamisen strategiaa on myös verojärjestelmän kokonaistarkastelu. Vaikka monet uudet verokannustimet ovat todennäköisesti hyödyllisiä, järjestelmään tehdyt poikkeukset uhkaavat kaventaa veropohjaa ja tehdä järjestelmästä turhan monimutkaisen. Ns. Hetemäen työryhmän pitkälti sivuutetut ehdotukset muodostavat hyvän pohjan kokonaisuudistukselle.

  

Suomi teki isoja ja vaikeita uudistuksia 20 vuotta sitten. Niiden avulla nousimme lamasta ja meistä tuli pitkäksi aikaa esimerkki hyvin hoidetusta taloudesta.  Vielä säilyneen AAA-luottoluokituksemme ei pidä hämätä sitä, että olemme ajautuneet pahasti kaltevalle pinnalle. Tarvitsemme jälleen isoja uudistuksia. Viimeistään nyt pitää jättää mukavuusalue ja tarttua toimeen."

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.