Hassusti pukeutuvat pankkiirit kokoontuvat viikonloppuna

Jyväskylässä voi törmätä viikonloppuna erikoisesti pukeutuneisiin finanssialan ihmisiin. OP Ryhmän Kesäpäivät tuovat kaupunkiin yli 1 600 finanssialan ammattilaista, joiden on määrä pukeutua kaupungissa ilmailuteeman mukaisiin mielikuvituksellisiin asuihin. Asut voivat olla mitä vain, mikä liittyy ilmailuun ja lentämiseen.

– Perinteisesti ihmiset ovat olleet innoissaan hankkimassa asuja, ja osa pankeista pukeutuu yhtenäisen teeman mukaan, kesäpäiväemäntä Nina Saarnikoivu kertoo.

Järjestäjät arvioivat, että Kesäpäivät tuovat kaupunkiin satojen tuhansien eurojen tulovirran.

Osuuspankin henkilöstä on kokoontunut Jyväskylässä aiemminkin. Viikonlopun kokoontuminen on jo seitsemäs kerta Jyväskylässä. Kaupunki on valikoitunut kohteeksi noin kymmenen vuoden välein, ensimmäisen kerran vuonna 1961. Talkoovoimin rakennettu tapahtuma järjestetään nyt 57. kertaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .