Jyväskyläläinen nettipeli: Paiskaa Donald Trumpia faktalla

Yhdysvaltain presidenttiehdokas valikoitui pelin päähahmoksi tiedevastaisuuden takia.

Haluttaisiko joskus heittää Donald Trumpia jollakin päin näköä? Asiaan on nyt ratkaisu. Jyväskyläläisen Psyon Gamesin nettipelissä yhdysvaltalaista presidenttiehdokasta – tai tarkemmin sanottuna hänen twiittejään – saa paiskoa maapalloilla, tiedekirjallisuudella ja muulla kovalla faktalla.

Psyon Gamesin toimitusjohtaja Olli Rundgren myöntää pelin tarkoituksellisen provokatiiviseksi, mutta vahvalla tieteen taustatuella ja tärkeän asian puolesta.

Republikaanien ehdokas Trump on nimittäin tunnettu somemöläyttelijä ja Yhdysvaltain presidentiksi päätyessään myös maailman vaikutusvaltaisin henkilö. Trump vs. Science keskittyy muun muassa ilmastonmuutosta ja rokotteita käsittelevien Trumpin väitteiden kumoamiseen.

– Olen seurannut hänen toimintaansa jo pitkään. Ihmettelen kuinka voi olla mahdollista, että tuollaisessa roolimallin asemassa oleva voi halveksua tieteellistä maailmankuvaa isoissa ja tärkeissä asioissa, Rundgren pohtii.

Pelinäytöllä edestakaisin loikkiva Trump twiittailee muun muassa autismin yhteydestä rokotteisiin, maailmanlaajuisesta "ilmastonmuutonhuijauksesta" jonka tarkoitus on nostaa verotasoa ja energiansäästölamppujen yhteydestä syöpäriskiin. Välillä näytöllä taas vilahtaa tiedelegenda Einstein, joka reagoi väitteisiin "facepalmaamalla" eli peittämällä kasvonsa kädellään myötähäpeästä.

– Trumpin puheet uppoavat vähemmän koulutettuihin ihmisiin, jotka uskovat helpommin tämän kaltaisia väitteitä. Hän on kuitenkin vain heijastus populismin ongelmasta, tahdomme inspiroida ihmisiä tieteen pariin laajemminkin.

Pelissä kumottavat väitteet on valittu käymällä läpi Trumpin Twitter-tili ja seuraamalla erilaisia verkossa käytäviä keskusteluja presidenttiehdokkaan esittämistä väitteistä.Toukokuussa verkkoon julkaistun pelin tuotanto vei yritykseltä joitakin kuukausia, kehitys- ja promoamistyö jatkuu edelleen.

– Aihe on vaalien takia todella kuuma. Tähän mennessä lähes kaikki palaute on ollut positiivista, mutta lähikuukausien tapahtumia odotetaan jännityksellä.

Trump-aihe on jo ehtinyt puhuttaa Yhdysvalloissa. Psyon oli mukana kesäkuun alussa Arctic15-messuilla Helsingissä, jossa yleisön, sijoittajien ja toimittajien yhdysvaltalaiset edustajat innostuivat pelistä.

– Osa pyysi anteeksi koko kansakuntansa puolesta Trumpin menestystä, Rundgren kertoo.

Psyon Games on varautunut myös mahdollisiin amerikkalaisten oikeuskanteisiin. Itse ehdokkaan tai republikaanien taustajoukkojen negatiivinen huomio ei sinänsä huolestuta.

– Jos joku meidät vaivautuu haastamaan, tarkoittaa se että peli on ajanut asiansa. Emmekä me ota kantaa politiikkaan tai arvoihin, kommentoimme ainoastaan faktoja, Rundgren sanoo.

Kun twiitti-Trumpin väitteet saavat pelissä tarpeeksi osumaa pelaajan viskomista esineistä, laskee tämän suosio nollaan ja peli päättyy. Noin kuukaudessa tieteellä on viskottu jo lähes 500 000 kertaa.

Vaikka marraskuisissa USA:n presidentinvaaleissa kävisi kuinka, tulee Psyonin luomus Rundgrenin mukaan säilymään verkossa. Löytyisikö seuraavaksi kenties suomalainen, josta Rundgren tekisi vastaavan pelin?

– Löytyisihän niitä suomalaisia möläyttelijöitäkin, mutta ei ketään yhtä vaikutusvaltaista. Trump vaikuttaa maailmantalouteen ja globaaliin politiikkaan – eli kaikkeen mahdolliseen.

Trump vs. Science -pelin löydät täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.