Jyväskylän Mattilanniemeen uusia yrityksiä

Jyväskylän Mattilanniemen Spinaakkeriin eli entiseen E-rakennukseen on tehty ensimmäiset vuokrasopimukset yritysten kanssa.

Aiemmin tiloissa toiminut Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu luopui rakennuksen käytöstä vuosi sitten, kun osa henkilökunnasta alkoi oireilla. Tilat on tämän jälkeen remontoitu.

Mattilanniemen Spinaakkerin toimitiloista Jyväskylässä oli kesäkuun puolivälissä vuokrattuna noin neljännes. Jykes Kiinteistöt Oy on tehnyt sopimuksen tilojen vuokraamisesta viiden yrityksen kanssa.

Telemarkkinointi Poppanen aloittaa toimintansa Spinaakkerissa heinäkuun alussa. Yritys on vuokrannut noin sadan neliömetrin toimitilat, joihin on tarkoitus rekrytoida viitisentoista myyntineuvottelijaa.

Tiiliverhouksia valmistava ja markkinoiva Stonel Oy muuttaa uusiin tiloihin heinäkuun alussa. Yritys on vuokrannut Spinaakkerista noin 110 neliömetrin tilat, joihin muuttaa yrityksen hallinnon viisi ihmistä.

Mattilanniemen Spinaakkeriksi nimettyyn E-rakennukseen haetaan parhaillaan uusia vuokralaisia. Rakennukseen haetaan vuokralaisiksi etenkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .