Jyväskylän Puukuokan rakentaja laajentaa Ouluun

Jyväskylän Kuokkalan Puukuokka-kerrostalojen rakentaja, jyväskyläläinen JVR-Rakenne Oy perustaa uuden alueyhtiön Ouluun. Perustettava yhtiö JVR Plus Oy vastaa yhtymän puukerrostaloprojekteista Pohjois-Suomessa.

Puukerrostalorakentaminen on kasvattanut tasaisesti suosiotaan.

– Näyttää siltä, että kysyntä on kasvussa, VR-Rakenteen toimitusjohtaja Arttu Suuronen sanoo.

Etenkin puurakentamisen vähähiilisyys ja viime vuonna uudistuneet palomääräykset vaikuttavat siihen, että yhä useampi rakennuttaja valitsee puun kerrostalon rakennusmateriaaliksi.

Myös poliitikot ovat ottaneet puurakentamisen lisäämisen tavoitteekseen. Antti Rinteen (sd.) hallitus on tehnyt hallitusohjelmaan kirjauksia aiheeseen liittyen. Tavoitteeksi on muun muassa asetettu puurakentamisen määrän kaksinkertaistaminen hallituskauden aikana.

JVR-Rakenteen käyttämä rakentamistekniikka perustuu pitkälle vietyyn asuntojen tehdasvalmistukseen. Asunnot tuodaan valmiiksi tehtyinä tontille, jossa niistä kasataan valmis kerrostalo. Näin työmaalla tehtävän työn määrä vähenee huomattavasti ja rakentamisaika lyhenee.

Talojen runkomateriaalina käytetty massiivipuinen CLT-levy on uusi tulokas rakennusmateriaalien markkinoilla. JVR-Rakenteen mukaan se sopii erityisen hyvin kerrostalorakentamiseen jäykkyysominaisuuksiensa ja hyvän kosteuskäyttäytymisensä vuoksi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .