Jyväskylän keskustan vetovoimaa parannetaan – Kamua rakentaa uuden kaupunkimedian verkkoon

Kansalaisten mielikuvia Jyväskylän keskustasta pyritään muuttamaan nykyistä myönteisimmiksi. Ensimmäisinä keinoina ovat uuden verkkopalvelun luominen ja keskustan brändäys.

– Jyväskylässä on hieno keskusta, jossa on paljon tapahtumia, kahviloita, ravintoloita, myymälöitä, museoita ja muita palveluita. Kielteiset asiat nousevat usein liikaa esille keskusteluissa, mediassa ja ihmisten ajatuksissa. Nyt tähän halutaan saada muutos, kertoo toiminnanjohtaja Minna Kankainen Jyväskylän Elävä Kaupunkikeskusta ry:stä eli Jekusta.

Hän on aloittanut hiljattain työt yhdistyksessä toimenkuvanaan keskustan kehittäminen, erityisesti yritysten välisen yhteistyön vahvistaminen ja koordinointi.

Ensimmäinen toimi on verkko­sivuston rakentaminen. Sen tekijäksi on valittu kilpailutuksen kautta Keskisuomalainen-konserniin kuuluva markkinointi- ja viestintätoimisto Kamua Oy. Sen tehtävänä on synnyttää Jyväskylään uusi kaupunkimedia.

– Pyrimme rakentamaan sivustosta ensisijaisen paikan, josta haetaan ajankohtaista tietoa keskustasta. Uutisia sivustolla ei kuitenkaan julkaista, joten se ei kilpaile perinteisten medioiden kanssa, toteaa viestinnän strategi ja asiantuntija Jaana Larsson Kamuasta.

Palvelu avataan lukijoille ensi toukokuussa.

– Teemme sivustosta helppokäyttöisen ja käyttäjäystävällisen. Ensisijaisena tavoitteena on lisätä keskustan vetovoimaa ja saada sinne lisää kävijöitä, korostaa yksikön johtaja Jaakko Pernu Kamuasta.

Tietoykkösen tekemän kyselyn mukaan Jyväskylän keskustan suurimpia vetovoimatekijöitä ovat esimerkiksi kävelykatu, erilaiset tapahtumat, kivijalkakaupat, erikoisliikkeet, satama, kirkkopuisto, harju, ravintolat ja elokuvateatteri.

Tutkimuksen vastaajat kuvailivat keskustaa muun muassa seuraavilla sanoilla: viihtyisä, hiljainen, sekava, tyhjä, haastava, epäsiisti ja kaunis.

– Nyt pyrimme irti negatiivisista mielikuvista ja haluamme korostaa keskustan ja sen eri osien lukuisia hyviä puolia, Kankainen sanoo.

Hän haluaisi lisätä yhteistyötä ja vuorovaikutusta keskustan eri toimijoiden kesken.

– Viestintää vahvistamalla nostamme esille keskustan vahvuuksia ja ainutlaatuisuutta. Pyrimme myös tuomaan esille erilaisten palveluiden, tuotteiden ja elämysten moninaisuutta.

Verkkosivustolle aiotaan luoda monipuolista sisältöä. Siellä kerrotaan esimerkiksi kattavasti keskustan palvelujen tarjoajista sekä tapahtumista. Kiinnostavuutta lisätään julkaisemalla blogeja ja tarinoita ihmisistä.

Kehittämistyötä rahoittavat muun muassa Jyväskylän kaupunki, Keskusta 3.0.-hanke sekä keskustan yritykset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.