Punnitse ja Säästä nousi konkurssista voitolliseksi

Punnitse ja Säästä -irtotuoteketjun tulos on kääntynyt positiiviseksi. Ketjun liikevaihto oli viime vuonna 20 miljoonaa euroa, ja yhtiö ilmoitti tuloksensa nousseen tappiollisesta voitolliseksi tämän vuoden huhtikuussa.

Muun muassa irtomakeisia ja -hedelmiä myyvä yhtiö ajautui konkurssiin viime lokakuussa, jolloin ketjun alkuperäinen perustaja Juuso Siro kumppaneineen osti sen itselleen konkurssipesältä.

Ketju kertoo tehneensä tänä vuonna muutoksia hinnoitteluunsa, hallintoonsa sekä osto- ja logistiikkapuoleensa luopuen logistiikkansa ulkoistuksista.

Punnitse ja Säästä -ketju perustettiin vuonna 1997 ja se toimii tällä hetkellä 26 paikkakunnalla. Ketjulla on Jyväskylässä kaksi myymälää. Yhtiö työllistää noin 150 työntekijää 40 eri myymälässä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .