KSF Medialle löytyi uusi toimitusjohtaja Musti ja Mirri -yhtiöstä

Ruotsinkielisiä sanomalehtiä julkaiseva KSF Media on saanut uuden toimitusjohtajan. Tehtävään on valittu ruotsalaissyntyinen Anna Hellerstedt, joka siirtyy mediayhtiön palvelukseen Musti ja Mirri -ketjua pyörittävästä Musti Groupista. Hellerstedt on vastannut siellä palveluista, kuten eläinlääkäreistä ja koirantrimmauksesta, kertoo Hufvudstadsbladet.

42-vuotias Hellerstedt on asunut Suomessa vuodesta 2006. Hän on koulutukseltaan tuotantotalouden insinööri Linköpingin yliopistosta ja on työskennellyt kymmenen vuoden ajan Ruotsin vientineuvoston Helsingin-toimistossa.

KSF Median edellinen toimitusjohtaja Svante Wahlbeck sai potkut marraskuussa. Yhtiö on ollut jo vuosia syvästi tappiollinen.

KSF Median hallituksen puheenjohtaja Kaj-Gustaf Bergh sanoo yhtiön tiedotteessa, että tehtävä herätti ilahduttavan laajaa kiinnostusta. Hellerstedt nousi kuitenkin itsestäänselväksi ykkösehdokkaaksi.

– Me näemme nyt tulevaisuuden mediamaiseman rakenteen. Anna Hellerstedtillä on ominaisuudet, joita tarvitaan, jotta KSF Media voi hyödyntää tulevia mahdollisuuksia, Bergh visioi.

Hellerstedt totesi vuorostaan, että KSF Median kohtaamat haasteet eivät ole ainutlaatuisia.

– Tämä on murrosta elävä ala. Suuret haasteet ovat aina houkutelleet minua, Hellerstedt sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.