Katainen: Ulkoinen paine Suomea kohtaan kova

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan kansainvälisen taloustilanteen aiheuttama paine Suomea kohtaan on kova.

Katainen sanoi tavattuaan työmarkkinajohtajia, että Suomessa pitäisi löytää ratkaisuja, joilla voitaisiin lisätä ennustettavuutta taloutta kohtaan. Ratkaisuja pitäisi Kataisen mukaan tehdä tämän syksyn aikana. Hän ei kuitenkaan ottanut kantaa ratkaisujen sisältöön.

- Me etsimme keinoa, onko riittävästi tahtotilaa, jotta pystyisimme yhdistämään työmarkkinapolitiikan ja talouspolitiikan niin, että ostovoima, työllisyys, kilpailukyky ja ennustettavuus lisääntyisivät. Mistään tuposta ei ole kysymys, Katainen sanoi.

Kauhukuva olisi Kataisen mielestä kilpalaulanta palkoista, joka johtaisi epäterveeseen palkkakilpailuun ja inflaatioon. Työttömyys lisääntyisi kun kilpailukyky romuttuisi.

Palkansaajien ja työnantajien keskusjärjestöjen johtajat keskustelivat Kataisen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) kanssa reilun tunnin. Keskusteluja jatketaan vapaamuotoisesti. Hallituksen edustajat ja työmarkkinajohtajat tapaavat uudelleen parin viikon päästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.