Kaupasta vähentynyt tuhansia työpaikkoja

Kaupan alalta on kevään aikana hävinnyt tuhansia työpaikkoja. Pelkästään toisella vuosineljänneksellä kauppa vähensi 8 000 työpaikkaa, kertoo Kaupan liitto. Toimialan ennusteen mukaan kaupan kasvu pysähtyy tänä vuonna ja investoinnit vähenevät.

Suomalaisten kulutusintoa tukee vielä tänä vuonna alhainen korkotaso. Pääekonomisti Jaana Kurjenojan mukaan velkakriisi ja hidas talouskasvu alkavat näkyä kaupan alalla toden teolla ensi vuonna, jolloin kaupan myynti ennusteen mukaan supistuu. Vähittäiskauppa on aloittanut vaikeisiin aikoihin sopeutumisen jo keväällä vähentämällä työvoimaa.

- Ensi vuosi on koko kaupassa erittäin vaikea. Kaupan merkitys työllistäjänä ja investoijana on niin suuri, että kaupan vaikeudet näkyvät koko taloudessa, Kurjenoja sanoo.

Vaikeuksia on edessä esimerkiksi autokaupassa, jossa myynnin määrän ennustetaan pienenevän jo tänä vuonna. Kurjenoja arvioi, että autokaupassa työntekijöiden vähentäminen on edessä vuoden loppupuoliskolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Liki 5 000 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa uhkaa poisto kaupparekisteristä – mukana kohuhieroja Marko Yrjövuoren konsulttiyhtiö ja yli 130 keskisuomalaista, katso lista

Suomen Kotidatan työntekijöiden lakko alkoi – "Yritys on venyttänyt asiaa niin pitkälle, ettei toimihenkilöille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin taistella oikeuksistaan"

Uudet matkustusrajoitukset purevat – Finnair vähentää vuoroja

Alko hyötyi koronasta – myynti kasvoi huimasti

Fortum tulee Jyväskylän seudun jätekierrätykseen – Yhteistyö Mustankorkean tytäryhtiön kanssa tavoittelee yritysasiakkaita

Yksi Jämsän tunnetuimmista vaateliikkeistä aloitti loppuunmyynnin: "On suuri ilo palvella toista ihmistä hyvin" – liike ehti palvella paikkakunnalla 86 vuotta

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.