Kauppojen aukiolon laajentaminen eteni eduskunnassa

Kauppojen sunnuntaiaukiolon salliminen läpi vuoden on edennyt eduskunnassa odotetulla tavalla. Eduskunnan talousvaliokunnan enemmistö puoltaa aukioloaikojen laajentamista. Tämä ennakoi sitä, että esitys saa myöhemmin myös koko eduskunnan tuen.

Talousvaliokunta löi puolilta päivin lukkoon oman kantansa.

Kaupan liitto odottaa joulukauppaan maltillista parin prosentin kasvua. Kasvu jäänee näin hitaammaksi kuin 2000-luvulla keskimäärin. Tänä vuonna joulukaupan merkitys korostuu, sillä kodinkoneiden, elektroniikan, korujen, kellojen, huonekalujen ja sisustustarvikkeiden myynti on pienentynyt kuukausittain.

Pääekonomisti Jaanan Kurjenoja Kaupan liitosta arvioi, että kuluttajien luottamus omaan talouteen voi heikentyä tai vahvistua nopeastikin. Epävarman taloustilanteen lisäksi joulumyynnin ennakointia vaikeuttaa se, että muun muassa puhelinten ja elektroniikan hinnat ovat laskeneet.

Vähittäiskaupalle joulukuu on vuoden ykkössesonki, silloin koko vähittäiskaupan arvo nousee noin 25 prosenttia keskimääräistä kuukausimyyntiä suuremmaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Cibes Hissit ostaa muuramelaisen RH Tekniikka Oy:n – erikoistunut rakentamaan hissejä hissittömiin taloihin

Nokian renkaiden liikevoitto romahti reilusti tappiolliseksi – liikevaihtokin supistui yli kolmanneksella

Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä

Jyväskylä putosi Suomen Vuokranantajien kaupunkivertailussa – Kuopio houkuttaa asuntosijoittajia eniten

Mediat: Presidentti Trump haluaisi osan Tiktokin kauppahinnasta valtiolle vastineeksi kaupan hyväksymisestä

Hankasalmen K-Marketin uudeksi kauppiaaksi Suomen Elvis-fanien puheenjohtaja Marko Humia – haluaa kauppansa hyllyille lähituottajien tuotteita

Koronakriisi lisäsi selvästi lemmikkien määrää, ja se näkyy Musti Groupin hyvässä tuloksessa

Kymmeniä miljoonia maksanut koetehdas on odottanut käynnistystä jo puoli vuotta Äänekoskella – testiajot jäivät kesken koronan iskettyä

Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa

Uutissuomalainen: Vain kolme pankkia myöntää edelleen maksuttomia lyhennysvapaita henkilöasiakkailleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.