Kauppojen mahdollinen lääkemyynti jakaa mielipiteet

Ehdotus itsehoitolääkkeiden myynnin sallimisesta ruokakaupoissa jakaa mielipiteet. Kilpailuvirasto julkisti viime viikolla raportin, jossa muun muassa ehdotetaan itsehoitolääkkeiden myynnin salliminen muuallakin kuin apteekeissa.

Lääkäriliitto pelkää, että lääkkeiden tarjonta kaupoissa voisi johtaa tarpeettomaan käyttöön ja jopa kipulääkekoukkuun.

Kuluttajien etujärjestö Kuluttajaliitto puolestaan arvioi, että suomalaiset osaisivat käyttää itsehoitolääkkeitä harkiten. Liiton mukaan kauppojen lääkemyynti ei ole johtanut merkittäviin haittoihin maissa, joissa se on sallittu.

Kilpailuviraston raportin mukaan vuonna 2010 itsehoitolääkkeitä myytiin Suomessa yli 300 miljoonalla eurolla, mikä oli yli kymmenesosa koko lääkemyynnistä.

Päivittäistavarakaupan toimitusjohtaja Kari Luodon mukaan ala ei ole tehnyt tarkkoja laskelmia mahdollisista lisätuloista.

- Minulla on sellainen kuva, että Ruotsissa puhutaan noin 110 miljoonan euron vuosimyynnistä. Suomi on pienempi maa, mutta voin kuvitella, että 30 prosenttia voisi mennä jossain vaiheessa ruokakauppojen kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.