Keljon koulun alueelle tulee 130 asuntoa – vanha koulu säästetään, uudempi puretaan

Ensimmäisen talon rakentaminen alkaa jo lokakuussa.

Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi rakentaa vanhan Keljon koulun alueelle Jyväskylään noin 130 asuntoa. Ensimmäisenä kohteena nousee Asunto Oy Jyväskylän Valkolanrinne.

Tontilla oleva vanha, vuonna 1936 rakennettu koulurakennus säästetään. Uudempi, vuodelta 1964 oleva rakennus puretaaan.

Rakennusliike vahvisti keskiviikkona 6 150 neliön määräalan kaupan Jyväskylän kaupungin kanssa. Alueen kaava vahvistui heinäkuussa.

Asunto Oy Jyväskylän Valkolanrinnettä päästään rakentamaan lokakuussa 2017. Kohteen on määrä valmistua loppuvuodesta 2018. Asuntoja tehdään yhteensä 37 kappaletta; huoneistojen koot vaihtelevat 20 neliön pikkuyksiöistä 75 neliön saunallisiin kolmioihin.

Alue sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta.

– Keljon koulun alueen sijainti lähellä Jyväskylän keskustaa ja kivenheiton päässä Jyväskylän yliopistolta mahdollistaa monipuolisen kohderyhmän asunnoille, Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomen toimitusjohtaja Tomi Jukola sanoo.

Sisäilmaongelmista kärsineessä Keljon koulussa loppui opetus keväällä 2015.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .