Keljonkangas sai K-kaupan kymmenen vuoden tauon jälkeen

Jyväskylän Keljonkangas sai yli kymmenen vuoden tauon jälkeen K-kaupan, kun K-Market Kotiväylä aloitti toimintansa entisen M-Kotiväylän paikalla. Kauppa avautui viime perjantaina, mutta varsinaiset avajaiset olivat tämän viikon torstaina.

Samalla paikalla toimi K-Market aiemminkin, tammikuuhun 2006 saakka.

Kotiväylän kauppiaina aloittivat Marko ja Kati Vanninen, jotka siirtyivät Jyväskylään toimittuaan lähes kolme vuotta K-market Neilikan kauppiaina Pieksämäen Naarajärvellä.

K-Market Kotiväylä sai toisena kauppana Keski-Suomessa ketjun uuden ilmeen – tosin vain ulospäin, sillä kauppa remontoidaan ensi syksynä.

– Kylmälaitteet ja kalusteita uusitaan, ja myymälä saa uuden yleisilmeen, Marko Vanninen kertoo.

Vanninen uskoo, että pienille myymälöille on kysyntää, vaikka vuoden alussa voimaan tullut aukioloaikojen vapautus on vienyt pieniltä kaupoilta niillä aiemmin olleen myöhäisiltojen ja pyhien aukioloedun. Alkuvuonna suurten kauppojen myynti on kasvanut.

– Satsaamme asioinnin nopeuteen. Täällä ei tarvitse kävellä isoa hallia päästä päähän, hän sanoo.

K-market Kotiväylä on avoinna iltakymmeneen saakka. Vannisen mukaan tarvetta aukioloajan muuttamiseen ei ole.

K-Marketeja remontoidaan ketjun uuden ilmeen mukaisiksi kiivaasti koko Suomessa. Keski-Suomessa ensimmäisenä muutos tehtiin K-Market Jämsässä.

Ketjupäällikkö Kari Juntusen mukaan seuraavaksi uusitaan K-Market Tikkari Jyväskylän Tikkakoskella. Sen jälkeen vuorossa ovat K-Market Vilja Jämsänkoskella ja K-Market Perälä Toivakassa.

Loppukesällä Jyväskylän Lohikosken Valintatalo muutetaan K-marketiksi. Elokuun jälkeen K-Marketeiksi muutettavien Siwojen ja Valintatalojen muutosaikataulu selviää myöhemmin.

Valmiiden myymäläkiinteistöjen kohtalo ratkeaa syksyyn mennessä

Kesko ei ole vielä ratkaissut, mitä tapahtuu Jyväskylässä kahdelle valmiille myymäläkiinteistölle, joihin Suomen Lähikauppa suunnitteli Siwa-myymälöitä. Toinen niistä on Sarvivuoressa ja toinen Äijälänrannan asuntomessualueen ja Viherlandian vieressä. Avaamattomat myymälät ovat herättäneet ihmetystä.

– Myymälöistä tehdään päätöksiä elo–syyskuussa, aluejohtaja Jari Alanen kertoo.

Sarvivuoreen jo tämän vuoden alussa valmistunut myymälärakennus sijaitsee Säynätsalontien läheisyydessä. Keljonkankaalla Keskolla on siis uusi K-market, ja Muuramen Kinkomaalle rakennettava K-market avataan ensi syksynä. Jos Sarvivuoreen avataan K-market, ketjulla on noin viiden kilometrin matkalla kolme myymälää.

Äijälänrantaa lähimpänä olevia K-ryhmälle kuuluvia myymälöitä ovat Jyskän ja Kuokkalanpellon Siwat, joiden muuttamista K-marketeiksi ei ole vielä aikataulutettu.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .