Keski-Suomen ja koko maan työttömyydessä edelleen hidasta laskua

Keski-Suomessa oli heinäkuun lopussa yhteensä 15 858 työtöntä työnhakijaa, mikä on 613 ihmistä eli 3,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Työttömien työnhakijoiden osuus maakunnan työvoimasta oli 12,5 prosenttia, mikä on 0,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa. Koko maassa osuus oli 10,2 prosenttia, mikä on 0,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosi sitten.

Keski-Suomen takana maakunnista on ainoastaan Pohjois-Karjala, missä työttömyysaste oli heinäkuussa 14,4 prosenttia.

 

Alle 10 prosentin työttömyyden saavuttivat heinäkuussa 5 kuntaa. Vuoden 2018 heinäkuussa oltiin samassa tilanteessa.

Kärkisijoilla olivat Luhanka (6,4 prosenttia), Muurame (7,9) ja Uurainen (8,4).

Suhteellisesti heikoin tilanne oli Saarijärvellä, missä työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 14,2 prosenttia. Heti perässä tulivat Äänekoski (14,1) sekä Jyväskylä (13,6).

Työttömien työnhakijoiden määrä laski suhteellisesti vuoden 2018 heinäkuusta kaikissa muissa kunnissa paitsi Konnevedellä, Kuhmoisissa, Multialla ja Toivakassa. Suhteellisesti eniten laskua oli Luhangassa 26,1 prosentilla.

 

Keski-Suomen ely-keskuksen mukaan pitkäaikaistyöttömien määrä oli 3 783. Kasvua vuoden takaiseen verrattuna on tapahtunut 82 henkilöllä. Pitkäaikaistyöttömistä yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 1 603, mikä on 271 vähemmän kuin vuosi sitten.

Työttömistä työnhakijoista oli heinäkuussa kokoaikaisesti lomautettuja 529, jolloin kasvua viime vuoteen on 40 henkilöllä.

Palkkatuella työllistettyjä oli yhteensä 1 790 henkilöä, mikä on 71 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Uusia avoimeksi ilmoitettuja työpaikkoja on enemmän kuin vuosi sitten. Keski-Suomessa oli uusia avoimia paikkoja heinäkuun aikana 1 925, mikä on 181 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa. Yli kaksi kuukautta avoinna olleita työpaikkoja oli 483.

 

Koko maan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 268 926 työtöntä työnhakijaa. Se on 15 132 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 65 080, mikä on 11 885 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 93 468 eli 5 539 vähemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 36 700 eli 2 507 vähemmän.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .