Keski-Suomen pk-yritykset muuta maata luottavaisempia

Keskisuomalaiset pk-yritykset näkevät tulevaisuuden hieman valoisampana kuin mitä pk-yritykset maassa keskimäärin. Tosin maakunnan sisällä on jyrkkiäkin alueellisia eroja. Eteläinen Keski-Suomi suhtautuu tiistaina julkistetun Pk-yritysbarometrin mukaan tulevaisuuteen muuta maakuntaa pessimistisemmin. Vahvin on luottamus Jyväskylän seudulla.

Keski-Suomen suhdannenäkymät henkilökunnan kasvun suhteen ovat myös myönteisemmät kuin koko maassa ja keväällä 2013. Koko maassakin yrityksistä useampi aikoo lisätä kuin vähentää henkilöstöään.

Eniten kehittämistarvetta Keski-Suomen ja koko maan pk-yritykset näkevät markkinoinnissa ja myynnissä. Pahimpana kehittämisen esteenä nähdään yleinen taloustilanne sekä Keski-Suomessa että koko maassa. Toiseksi pahimpana kehittämisen esteenä Keski-Suomessa nähdään kustannustaso.

Lähes puolet Keski-Suomen pk-yrityksistä kokee, että rahoittajien luottopolitiikka on kiristynyt. Erityisesti rahoituksen hinta koetaan selvästi aiempaa suuremmaksi esteeksi toiminnan kehittämisessä. Pääsääntöisesti luottopolitiikan muutokset koetaan eri puolilla maata ja eri pankkien osalta varsin samankaltaisina.

Suomen ja Keski-Suomen pk-yrityksissä koetaan, että yrittäjyysilmapiiri ja elinkeinoilmasto ovat kiristyneet. Eniten heikentyi markkinaehtoisten ja julkisten rahoittajien suhtautuminen.

Talouden epävarmuudesta huolimatta yritykset myös kehittävät toimintaansa. Peräti 90 prosenttia yrityksistä Keski-Suomessa ja koko maassa kokee, että heillä on kehitettävää omassa toiminnassaan.

Pk-yritysbarometriin vastasi koko maassa yli 5 000 pk-yritystä. Kyselyn teettivät Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.