Keski-Suomessa työttömiä 868 vähemmän kuin viime kesänä

Keski-Suomen työllisyystilanne oli kesäkuussa parempi kuin edelliskesänä. Maakunnassa oli kesäkuun lopussa 15 151 työtöntä työnhakijaa. Se on 868 eli 5,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Viime toukokuuhun verrattuna työttömyys kuitenkin lisääntyi, sillä työttömiä oli kesäkuussa 1 731 henkilöä enemmän kuin kuukausi aiemmin.

– Tämä vuodenajalle tyypillinen nousupiikki selittyy pääasiassa koulujen loppumisella, todetaan Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston tiedotteessa.

Keski-Suomen työllisyystilanne on edelleen selvästi heikompi kuin maassa keskimäärin. Työttömien työnhakijoiden osuus maakunnan työvoimasta on 12 prosenttia, kun se on koko maassa 9,7 prosenttia.

Alueellisia työllisyystilastoja tekee viisitoista ely-keskusta ja niistä ainoastaan Pohjois-Karjalassa on suhteellisesti enemmän työttömiä kuin Keski-Suomessa. Pohjois-Karjalan työttömyysaste oli kesäkuun lopussa 13,8 prosenttia.

Keski-Suomen alueella työttömien työnhakijoiden määrä väheni viime vuoden kesäkuuhun verrattuna kaikissa muissa seutukunnissa paitsi Keuruulla. Suhteellisesti eniten työttömyys aleni Joutsan seutukunnassa, jossa pudotusta tuli 14,4 prosenttia.

– Tutkijakoulutettujen työttömyyden lasku taittui, samoin kävi 15–19-vuotiaiden kohdalla.

Työttömistä työnhakijoista oli kesäkuun lopussa miehiä 8 000 ja naisia 7 151. Toukokuuhun verrattuna miesten työttömyys lisääntyi 417:lla ja naisten työttömyys 1 314:lla.

Edellisvuoden kesäkuuhun verrattuna miesten työttömyys laski 206:lla ja naisten työttömyys 662:lla.

Keski-Suomessa oli uusia avoimia työpaikkoja kesäkuun aikana 2 074, mikä on 58 enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Kaikkiaan kesäkuussa oli avoinna 4 733 työpaikkaa, mikä on 760 enemmän kuin vuosi sitten.

Työpaikoista täytettiin kesäkuun aikana 525, joista 307 täyttyi työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .