Keuruulainen Vaissi tunnetaan kaalikääryleistään – nyt se tekee myös kokonaan uusia tuotteita

Vaissi Oy:n tehtaalla Keuruulla Haapamäen Riihossa pyöräytetään vuosittain 12 miljoonaa kaalikäärylettä, yhteensä yli 1,2 miljoonan kilon verran. Yritys tähtää kuitenkin entistä vahvemmin mukaan valmisruokien menekkibuumiin investoimalla tiloihin ja laitteisiin sekä kehittämällä oman brändin alle ensimmäiset kaalittomat tuotteet.

Uusi askel on myös varatoimitusjohtajan pestin perustaminen ja elintarviketieteiden maisterin Heikki Latvasen kutsuminen tehtävään.

– Vaississa minua kiehtovat perheyritysmalli, kasvumahdollisuudet ja monialaosaaminen – esimerkiksi koneita tehdään itse. Kaalikääryleet pysyvät jatkossakin päätuotteena, mutta niiden rinnalle kehitellään omia tuotteita. Kiva päästä taas käytännön hommiin ja ruokaa laittamaan, myhäilee alun perin kokiksi kouluttautunut Latvanen.

Haapamäelle hänen tiensä toi muun muassa Fazerin ja Kokkikartanon kautta. Aiemmissa työtehtävissään hän oli Vaissin asiakas, ja yrittäjäsisarukset, toimitusjohtaja Maria Hanho ja yhtiön toinen pääomistaja Juho Vaissi, tulivat tutuiksi.

Latvanen asuu perheineen Helsingissä ja viipyy Haapamäellä kolme päivää viikossa. Tuotevalikoiman laajentamisen myötä luvassa on reissaamista ympäri maata. Keski-Suomi on hänelle läheistä seutua, sillä hän kesämökkeilee Toivakassa.

Hanho kertoo Vaissin omia, kaalittomia uutuustuotteita esiteltävän kaupan toimijoille helmi-maaliskuussa. Jos kaikki käy suunnitellusti, sen jälkeen on edessä tilojen laajentamisinvestointeja ja loppuvuodesta uutukaisten tuominen markkinoille.

– Olemme tähän asti valmistaneet omalla nimellämme kaalikääryleitä ja kaalilaatikoita eri resepteillä, ja joulun alla myyntiin tuli vuokaruokia. Valmisruokapuoli kasvaa valtakunnallisesti kymmenen prosentin vuosivauhtia, ja valmisruokien maine on nykyisin hyvä. Haluamme tehdä niille markkinoille muutakin kuin kääryleitä, Hanho visioi.

Markkina-asemien vahvistamiseksi tarvittavat investoinnit alkoivat Vaississa vuosi sitten. Kaalinlehti- ja kääryletehtaiden tulevan tavaran siltoja laajennettiin, kääryletehtaan pakastuskapasiteettia lisättiin, ja marraskuussa saatiin käyttöön neljäs, täysin itse rakennettu uuni. Myös sähköjärjestelmä uusittiin.

– Viime vuoden investoinnit vaativat 600 000–700 000 euroa, ja tälle vuodelle kaavaillaan miljoonan euron satsauksia. Tarvitsemme lisää uuneja ja jäähdytystiloja sekä toisen pakkauslinjan, joten eteen tulee tehtaan laajentaminen. Sitä kautta mahdollistuu uusien Vaissi-tuotteiden kehittäminen jatkossakin, Hanho sanoo.

Hän toteaa Vaissin nimen olevan jo varsin tuttu Keski-Suomessa, mutta muualla maassa brändityötä on vielä paljon tehtävänä. Toisaalta tarkoitus ei ole valloittaa koko maata kerralla, Hanho linjaa.

Varatoimitusjohtajan toimenkuvan perustamista vauhditti se, että Hanho jää maaliskuussa äitiyslomalle.

Tyystin hän ei aio pysyä työmaalta poissa, mutta tuotevalikoiman laajentamisen katsottiin joka tapauksessa vaativan lisää henkilöresurssejakin.

Tällä hetkellä kaalikääryletehtaalla on 36, lehtitehtaalla 26 sekä huollossa ja hallinnossa 10 työntekijää. Yhtiön liikevaihto nousee päättyvällä kaudella noin 6,8 miljoonaan euroon.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .