Keuruun Reka Kaapeli avasi oman testauslaboratorion

Maamme suurimpiin kaapelinvalmistajiin lukeutuva Reka Kaapeli Oy avasi torstaina Keuruun tehtaansa yhteyteen CTC Cable Test Center -polttotestauslaboratorion. Yksikkö sijoittui Yliahon alueelle entisiin rauta- ja maatalouskaupan tiloihin.

Satoja tuhansia euroja vaatineen investoinnin taustalla on EU:n vuonna 2013 voimaan tulleen rakennustuoteasetuksen laajeneminen viime heinäkuun alusta koskemaan myös sähkö- ja tietoliikennekaapeleita. Valmistajien on nyt teetettävä paloluokituksen osoittavat hyväksyntätestit erikseen hyväksytyissä laitoksissa. Lähinnä Suomea oleva tällainen laitos on Ruotsissa.

Jatkossa Reka Kaapeli voi testata kehitettävien tuotetyyppien ominaisuuksia polttotestauslaboratoriossaan valmiiksi niin, että kaapeleiden tiedetään läpäisevän myös virallisen testin sertifioidussa laitoksessa. Tämä nopeuttaa tuotteiden kehittämisprosesseja.

Koska Rekan uutta laitteistoa vastaavia laboratorioita on vain suurimmilla kansainvälisillä toimijoilla, uskotaan niiden hankinnan tuovan paitsi tehoa kaapeleiden palo-ominaisuuksien kehittämiseen, myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Lisäksi se tehostaa markkinoiden seurantaa ja kilpailevien tuotteiden analysointia.

Reka Kaapelin Keuruun tehdas on erikoistunut asennus-, ohjaus-, liitäntä-, tiedonsiirto- ja kytkentäkaapeleiden sekä palonkestävien ja halogeenittomien erikoiskaapeleiden valmistukseen. Yksikkö työllistää noin 80 henkilöä.

Yhtiön päämarkkina-aluita ovat Pohjoismaat, Baltia ja Venäjä. Päätoimipaikka on Hyvinkäällä ja tehdas myös Riihimäellä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .