Kiinalaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa kasvoivat vauhdilla viime vuonna

Venäläiset olivat viime vuonna edelleen suurin matkailijaryhmä Suomen majoitusliikkeissä, kertoi Tilastokeskus keskiviikkona. Toiseksi eniten Suomessa yöpyi saksalaisia ja kolmanneksi eniten brittejä. Seuraavana olivat ruotsalaiset.

Eniten eli lähes 16 prosenttia kasvoi viime vuonna kuitenkin kiinalaisten matkailijoiden määrä. Kiinalaisten yöpymisiä tilastoitiin lähes 384  000 vuorokautta, mikä nosti heidät viidenneksi suurimmaksi matkailijaryhmäksi. Myös japanilaisten matkailijoiden määrä lisääntyi hieman.

Yhteensä Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin viime vuonna yli 23 miljoonaa yöpymisvuorokautta, missä oli kasvua toissa vuodesta 2,9 prosenttia. Ulkomaalaisten osuus yöpymisistä oli koko maassa lähes kolmannes, Lapissa hieman yli 50 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

Uniper varoittaa: Nord Stream 2 -kaasuputkihanke saattaa epäonnistua – suomalainen Fortum omistaa Uniperistä runsaat 70 prosenttia

Keskimaan kannattavuus romahti alkuvuonna – koronan kiihdyttämä marketkauppa kannatteli tulosta ravintola-alan synkän kevään aikana

K-ryhmän "mummoluuri" tepsi – eläkeläistalouksien osuus verkkokaupassa nousi selvästi

Lehtijuttu työnsi tummia pilviä Jämsän paperitehtaiden ylle, mutta tehtailla ei ole paniikkia – "Eihän jääkiekossakaan valmentaja päätä kahden erän jälkeen, että peli on hävitty"

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on toisessa polvessa Keski-Suomen kummisetä – isä teki hienon uran Valmetilla

Sitowise osti jyväskyläläisen IT-yritys Ficonic Solutionsin – ostajayhtiö palkkaa lisää henkilöstöä Jyväskylään

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.