Kiirehtiminen kostautui, seuranta sakkasi

Erityistilintarkastus ei mairittele Länsimetron suunnittelua .

Länsimetron kustannusarvion ylittymiseen vaikuttivat muiden muassa muutokset hankkeen laajuudessa, pitkittyneet urakka-ajat sekä töiden kiirehtiminen, selviää Helsingin ja Espoon tilaamasta erityistilintarkastuksesta.

Vuonna 2012 hankkeen kustannusarvio oli noin 900 miljoonaa euroa, kun se tällä hetkellä on 1,2 miljardia euroa.

Erityistilintarkastuksessa todetaan, että olisi ollut perusteltua kiinnittää enemmän päätöksentekijöiden huomiota kustannusarvion pohjautumiseen vähäiseen suunnitteluun ja arvion epävarmuuteen. Yksittäisten tekijöiden vaikutusta hintalappuun ei raportin mukaan kuitenkaan ole mahdollista selvittää tarkasti.

Erityistilintarkastuksessa kiinnitetään huomiota myös siihen, että Länsimetro Oy:n oma, tilaajana toiminut organisaatio on ollut pieni mutta rakennuttajakonsultin rooli suuri.

– Vastuu hankkeesta on kuitenkin tilaajalla, vaikka toteutus olisi suurelta osin ulkoistettu. Hankkeen edetessä ja monimutkaistuessa aikataulun ja kustannusten valvontaan ei ole kuitenkaan lisätty yhtiössä resursseja, selvityksessä sanotaan.

Riskit realisoituivat keväällä 2016

Länsimetro alkoi jäädä jälkeen aikataulusta heti rakentamisen alkuvaiheessa. Viivästymistä yritettiin kompensoida lisäämällä urakoiden limittämistä eli työvaiheiden tekemistä samanaikaisesti.

– Projektin edetessä riski alkoi aineiston perusteella toteutua, näkyvissä oli yksittäisten urakoiden viivästymistä edellisten vaiheiden viivästymisen seurauksena. Näitä viiveitä pyrittiin korjaamaan kiirehtimisillä, selvitys kertoo.

Aikataulun toteutumisen seuranta ei rakentamisen loppuvaiheessa ole ollut riittävää, eikä aikatauluun liittyvien riskien toteutumista keväällä 2016 tunnistettu ajoissa. Metroliikenne oli tarkoitus käynnistää elokuussa 2016, mutta muun muassa käyttöönottovaiheen ennakoitua pidempi kesto on lykännyt liikennöinnin aloittamista näihin päiviin.

Selvityksessä kritisoidaan myös sitä, että yhtiön hallituksessa valmistumisaikataulua kiristettiin vastoin asiantuntijoiden arvioita.

Erityistilintarkastuksen teki tilintarkastusyhtiö Ernst & Young Oy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Cibes Hissit ostaa muuramelaisen RH Tekniikka Oy:n – erikoistunut rakentamaan hissejä hissittömiin taloihin

Nokian renkaiden liikevoitto romahti reilusti tappiolliseksi – liikevaihtokin supistui yli kolmanneksella

Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä

Jyväskylä putosi Suomen Vuokranantajien kaupunkivertailussa – Kuopio houkuttaa asuntosijoittajia eniten

Mediat: Presidentti Trump haluaisi osan Tiktokin kauppahinnasta valtiolle vastineeksi kaupan hyväksymisestä

Hankasalmen K-Marketin uudeksi kauppiaaksi Suomen Elvis-fanien puheenjohtaja Marko Humia – haluaa kauppansa hyllyille lähituottajien tuotteita

Koronakriisi lisäsi selvästi lemmikkien määrää, ja se näkyy Musti Groupin hyvässä tuloksessa

Kymmeniä miljoonia maksanut koetehdas on odottanut käynnistystä jo puoli vuotta Äänekoskella – testiajot jäivät kesken koronan iskettyä

Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa

Uutissuomalainen: Vain kolme pankkia myöntää edelleen maksuttomia lyhennysvapaita henkilöasiakkailleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.