Kirja-arvio: Ei enää huonoa johtamista – tätä teosta voisi suositella oppikirjaksi

Huono johtaminen on noussut ilmiönä populaariksi aiheeksi yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Kiusaaminen, tehottomuus, arvottomuuden tunteet ja tukala ilmapiiri ovat ongelmia monella työpaikalla.

Aiheesta on kirjoitettu useita tietoteoksia parin viime vuoden aikana. Risto Siilasmaa on kirjoittanut huonon johtamisen kokemuksistaan Nokiassa ja hän on saanut ajatuksilleen ymmärrystä, mutta myös antipatiaa.

Pauli Juuti on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen kirjassaan Huono johtaminen – tuhon tieltä toimivaan työyhteisöön. Kirjassa on rakentava ote; ensin tunnistetaan huonon johtamisen elementit ja sitten kehitetään mekanismit, joilla huonoa johtamista voidaan torjua.

Kirja koostuu kahdeksasta luvusta, jotka valottavat huonon johtamisen ilmiötä omasta näkökulmastaan. Oman mielenkiintoisen lisänsä käsittelyyn tuovat aidot esimerkkitarinat käytännön työelämästä. Näin moniääninen organisaatiotodellisuus saa sanomansa perille todella toimivalla tavalla.

Hyvää kirjassa on sen monipuolinen ja aidon kriittinen ote. Teos on hyvin kirjoitettu ja toimitettu. Se antaa painavan ja tärkeän viestin: ei enää huonoa johtamista.

Kirja vaatii lukijalta paneutumista asiaan ja myös aikaa; sitä ei ole tarkoitettu luettavaksi yhdeltä istumalta. Toisaalta asiaan syventyminen myös palkitsee lukijaa. Itsereflektion kehittyminen ja omien johtamistapojen punnitseminen tuo johtajalle selvää lisäarvoa omaan työhönsä.

Kirjaa voi suositella oppikirjaksi ja kaikille johtajuudesta kiinnostuneille.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .