Kollega Holmströmistä: Älykkö, joka kyseenalaistaa kaiken

Holmström on muuttanut tutkimuksen suuntaa huippulaatuisella tutkimuksellaan, professori Matti Pohjola arvioi.

Taloustieteen Nobelilla palkittava Bengt Holmström on tutkijana tinkimätön ja perusteellinen, Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Pohjola luonnehtii tuttavaansa ja kollegaansa.

– Hän on älykkö, joka kyseenalaistaa kaiken. Keskustelu hänen kanssaan saattaa kestää viisikin tuntia, kun jokin asia käydään juurta jaksaen läpi. Hän on tutkijana äärettömän utelias ottamaan asioista selvää ja haluaa muodostaa oman käsityksensä, Pohjola sanoo.

Holmströmiä luonnehtivat Pohjolan mukaan myös sellaiset käsitteet kuin perusteellisuus ja totuuden etsiminen.

– Hän ei ole julkaissut kovin paljon, mutta kaikki julkaisut ovat huippulaatua, Pohjola arvioi.

Älykköys ja tinkimättömyys eivät kuitenkaan tee Holmströmistä hankalaa ihmistä: Pohjolan mukaan Holmström on myös miellyttävä sekä ihmisenä että kollegana.

Holmström on tunnettu myös Suomen yhteiskuntaa koskevista kannanotoistaan julkisuudessa. Vuonna 2014 Holmström, Pohjola ja Sixten Korkman julkaisivat valtioneuvoston talousneuvoston tilauksesta muistion Suomen talouskriisin luonteesta ja kasvun edellytyksistä.

Holmströmiä on pidetty jo niin kauan Nobelin palkinnon saajana, ettei valinnan osuminen enää yllätä, Pohjola sanoo.

– Tämä on ollut jo kymmenen vuotta tai kauemmin selvää. Taloustieteen palkinnon saa tutkija, joka muuttaa tutkimuksen suuntaa ja kääntää sitä uuteen. Holmström ja Oliver Hart ovat tässä aivan loistava valinta, Pohjola sanoo.

Holmström, 67, työskentelee nykyään taloustieteen professorina Massachusetts Institute of Technology (MIT) -yliopistossa Yhdysvalloissa. Oliver Hart puolestaan työskentelee taloustieteen professorina MIT:n naapurissa Harvardin yliopistossa.

Holmström ja Hart palkitaan työstään taloustieteen sopimusteorian kehittäjinä ja tutkijoina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.