Kolumni: Huutokauppakeisarin ei sovi muuttua massikeisariksi

Valtiolla on bisneshuolia kymmenien miljardien eurojen yritysomaisuutensa hoitamisessa. Ehtiikö se huolehtia kansalaisistaan? Miksei valtio keskity hyvinvointiin ja motivoi yritysrahoitukseen säästäjiä?

Väestön ikääntyminen on kuulutettu kirkossa, mutta luvattoman vähän puhutaan asian kytköksestä omistajuuteen. Maahan muodostuu ensimmäinen sukupolvi, joka perii suurta varallisuutta. Varat ovat pitkälti asunnoissa, mutta ilmiö luo pohjan moninaisen omistajuuden kasvulle kaikkia hyödyttäen.

Suomalainen saa olla ylpeä hyvinvointilupauksesta. Sen toteuttaminen ei ole ilmaista, ja rahoitus pohjautuukin paljolti työntekijöiden sekä yksityisten yritysten ja omistajien ahkeruuteen. Sitä kautta hyvinvoinnin kestävyys kytkeytyy rahoittajien toimintaolosuhteisiin. Omistajien rooli on keskeinen paitsi suoraan maksettuina myös välillisesti synnytettyinä veroina – omistajathan rahoittavat jo yrityksen perustamisen ja edustajineen päättävät investoinneista, jotka luovat työpaikat.

Hyvinvointilupaustamme voi verrata länsinaapureihin. Norjan tukipilarina seisoo yksi maailman suurimmista rahastoista. Ruotsista löytyy laaja kotitalouksien rintama omistamaan pörssiosakkeita ja melko hyvä työvoiman tarjonta tukemaan kasvu­edellytyksiä. Henkisellä tasolla Ruotsin malli pohjautuu yksittäisten kansalaisten luvalliseen vaurastumiseen.

Naapureitaan vähävaraisemman ja velkaisemman Suomen asenneilmapiirissä riskinottajan tuottotavoitteita on kielletty ja tukahdutettu. Siksi pääoma ei ole päässyt kasvamaan lumipalloefektillä.

Valitettavasti puolueohjelmissa omistajuutta hyljeksitään, eikä poliitikko halua esiintyä omistajana. SDP:n vaihtoehtobudjetissa omistajuuden syntyä ja jatkuvuutta vaikeutettaisiin satojen miljoonien eurojen korotuksilla maksuihin ja veroihin. Edellisten vaalien alla kokoomus linjasi kymmenen kohdan Työlistan, mutta omistajuudesta vain kuiskailtiin. Laskin taitaa näyttää, että työntekijöitä on enemmän kuin omistajia.

Demariviesti on yhtä laskelmoitu, mutta työntekijät on korvattu eläkeläisillä. Keskusta puolestaan julisti vaaliohjelmassaan kissankokoisella väliotsikolla laittavansa ”valtion omaisuudesta vauhtia koko Suomeen” – ei suuria visioita yksityisomistajuudesta.

Suomi kärsii mielen lamasta. Huutokauppakeisari voi Kävelykadun satunnaisotannalla mennä kunniallisesta yrittäjästä, mutta jos nuija alkaa perjantaisin kopautella ”suurosinkoja”, katsojaluvut romahtanevat sympaattisesta Markusta huolimatta. Siinä vaiheessa yliampuvaa otsikkoa luettaisiin ”perkaleet” silmissä. Tarvittaisiin asennemuutos, jossa huutokauppakeisari saisi torigallupin siunauksella muuttua massikeisariksi kovalla työllä ja riskinotolla.

On erityisesti palkansaajan etu, että omistajalla on lompsa kunnossa. Osoitukseksi tästä käy Honkarakenteen parin vuoden takainen tilanne, jossa veli venäläinen havitteli koko yritystä kurkihirsineen. Onneksi löytyi muutama armollinen yksityinen kotimaisomistaja.

Huoleen kansa havahtunee vasta sitten, jos kiinalaiset tekevät tarjouksen Uuraisten keisarikunnasta, kuten tekivät vastikään pörssin Amer Sportsista. Ehkä äänestäjät siinä vaiheessa ymmärtävät, että omistajuudella on merkitystä.

Kirjoittaja on Nordnetin osake­strategi ja sijoituskirjailija.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .