Kolumni: Hyvinvointivaltion köyhyys on suhteellista – koemme ahdistusta ja syrjäydymme, jos emme kykene kuluttamaan samoin kuin muut

Maailmalla onnellisena ja tasa-arvoisena pidetyn yhteiskuntamme uusi vuosi alkoi mediassa köyhyys- ja niukkuuskeskustelulla. Keskustelun alkusysäys oli Helsingin Sanomien keräämän niukkuus-verkkokyselyn tulosten julkaiseminen (HS 6.1.).

Kyselyyn vastanneet kuvasivat kokemuksiaan köyhyydessä elämisestä. Noin 4 000 vastaajan kertomuksista ilmeni rahan puutteesta johtuva syvä epätoivo. Tämä on herättänyt hämmästystä ja järkytystä. Voiko köyhyys todellakin ajaa itsemurhaan?

HS:n kysely ei ole tieteellisesti validi tutkimus, eli sen vastaajia ei ole valittu tieteellisellä otannalla. Vaikka verkkokyselyissä esitetään tyypillisesti äärimielipiteitä, kysely kertoo kuitenkin paljon nykyisestä ilmapiiristä.

On myös huomioitava, että kaikkein syrjäytyneimmät ja köyhimmät eivät vastaa verkkokyselyihin. Kurjuutta kokevia on todellisuudessa moninkertaisesti enemmän.

Kiintoisaa on kyselyn tulosten ristiriitaisuus tilastojen kanssa. Tilastojen mukaan suhteellinen pienituloisuus ei ole kasvanut pitkään aikaan ja tuloerot ylipäätään ovat koko 2000-luvun pysyneet suunnilleen samana.

Talousvaikeuksia kokevien kotitalouksien määrä on jopa laskenut viime vuosina. Lisäksi sosiaalimenot ovat Suomessa kasvaneet ja kuuluvat Euroopan korkeimpiin. Työtä tekevien köyhyys on kansainvälisesti harvinaista.

Tutkijat ja asiantuntijat selittivät niukkuuskyselyn tuloksia kuitenkin muun muassa terveydenhuollon korkeilla maksuilla ja perusturvan alhaisella tasolla.

Myös sosiaaliturvan jakamisen prosessit ja rakenteelliset ongelmat mainittiin, samoin kuin pienimpien palkkojen riittämättömyys suhteessa elinkustannuksiin.

Sosiaalipalvelujen toimivuudessa on varmasti ongelmia, mutta uskon silti, että ongelman ydin on kulutusyhteiskunnan muutoksissa ja elintasovaatimusten kasvussa. Hyvinvointivaltion köyhyys on suhteellista, eli vaikka kukaan ei kuole nälkään, koemme ahdistusta ja syrjäydymme, jos emme kykene kuluttamaan samoin kuin muut.

Syrjäytyminen johtaa katkeroitumiseen, masennukseen ja toivottomuuteen. Vaikka suomalainen köyhä tietää olevansa ruandalaisen mielestä rikas, se ei paljon lohduta, jos ei ole varaa käydä ystävien kanssa kahvilla.

Kulutusnormien mukaan eläminen on yhä kalliimpaa, vaikka ostaisikin vain välttämättömyyksiä. Kun asumiseen, ruokaan, liikkumiseen ja teknologiaan kuluu yhä enemmän rahaa, voi käydä niin, ettei rahaa riitäkään harrastuksiin tai lääkkeisiin. Se, mikä on välttämätöntä, perustuu pitkälti subjektiivisiin kokemuksiin.

Kulutusmahdollisuuksien lisääntymisen, sosiaalisten paineiden, vastuuttomasti markkinoidun velkarahan ja elämänhallinnan puutteen yhdistelmä itsessään on omiaan luomaan taloudellisia ongelmia. Jos yhtälöön kuuluu myös päihde- tai terveysongelmia, on köyhyyden kierre valmis.

Tärkeä kysymys onkin, riittävätkö nykymuotoisen hyvinvointivaltion resurssit kansalaisten mutkistuvien elämänhallinnan ongelmien ratkaisemiseen?

Vai pitäisikö kehittää uudenlaisia ratkaisuja ja rakenteita?

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston sosiologian professori, joka on erikoistunut kulutuksen ja talouden tutkimukseen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .