Kolumni: Mihin valtion omaisuus tulisi käyttää?

Kotitalouden kyky säästää pakollisten menojen ja verojen jälkeen on rajallinen. Kansankapitalismin lyhyessä historiassa rahoitusvaroja onkin kertynyt Suomessa lähinnä rikkaimmille – ja valtiolle.

On aivan sallittua olla huolissaan suomalaisten vähäisistä nettovaroista ja vähentyvästä säästämisestä. Nämä ovat kuitenkin eri huolia kuin huoli yritysten rahoituksesta. Globaaleilla markkinoilla investointien toteuttaminen määräytyy pääoman kotimaan sijaan sijoituskohteen kannattavuuden mukaan. Ainakaan pääoman riittävyys ei muodostu pullonkaulaksi keskuspankkien rahapolitiikan seurauksena.

Suomi on kuitenkin kulkenut jo kauan kohti omanlaistaan valtiokapitalistista talousmallia. Nykyään valtiolla on hämmästyttävän suuri huseeraajan rooli yrityksissä nimenomaan omistajana.

OECD:n mukaan Suomi on omistajana mukana yrityksissä ja liikelaitoksissa, joiden yhteisarvo nousee 53 prosenttiin vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Euroopassa lukema on omissa korkeuksissaan.

Miksi valtio kantaa yritysriskejä, jotka realisoituessaan osuisivat suoraan veronmaksajien kukkaroon?

Vaaleissa voi ottaa kantaa valtion rooliin markkinoilla. Äänestyskopissa saa sanoa mielipiteensä siitä, onko veronmaksajien pääomia viisasta sitoa yritysten omistamiseen? Vai riittäisikö valtion rooliksi yritystoiminnan sääntely, verotus ja kannustavan toimintaympäristön luominen sekä yksityissijoittajille että yrittäjille?

Valtion omistamien yritysten kirjo on laaja ja nykytilanteeseen johtaneet polut ovat nekin kiemuraiset. Monen omistuksen perustelut vaatisivatkin kriittistä peilaamista nykytilanteeseen.

Moni valtionyrityksen viime vuosina junailema liiketoimintapäätös on palauttanut veronmaksajan mieleen Pohjanmaa-elokuvan poliisikuulustelun: ”ei jesus ministeri, tuollaanen sulla pöytäkirjanpitäjänä, eihän tästä mitää tuu, tämähän on ny niinku tuulehen huutelis”.

Seurauksena poliitikot ovat työntäneet päitään pensaisiin ja perustaneet hallinnoivia sijoitusinstansseja kommentoimaan valtion sijoituksia.

Jos veronmaksajien rooli ajateltaisiin toisin, valtio voisi saada jopa yli kymmenen miljardia euroa myymällä ei-strategisia pörssiomistuksiaan. Kahveja ei tarvitsisi vetää henkeen, kun rajaus tehtäisiin vain toissijaisiin valtionomistuksiin, ei esimerkiksi liikenneväyliin ja monopoleihin.

Parhaillaan valtio istuu suuromaisuutensa päällä murehtien, lainaisiko lisää vai leikkaisiko enemmän. Vaihtoehtokin olisi: rahoituksen professori Vesa Puttonen esitti sosiaalisessa mediassa, että valtio voisi myydä sijoitusyhtiö Solidiumin osakkeet 30 prosentin alennuksella kansalaisille niin, ettei alennus olisi veronalaista tuloa.

Sitten Solidium listattaisiin pörssiin. Valtiolle tulisi miljardeja euroja kassaan heti. Yksityisomistuksen kasvu myös toisi valtiolle uusia pääomatuloverojen maksajia.

Toinen mahdollisuus olisi jakaa valtion sijoitusinstanssien pörssinoteeratut ei-strategiset omistukset kansalle. Näin toimimalla omistajaksi ryhtymisen kynnys asettuisi mahdollisimman demokraattiselle tasolle. Järjestely madaltaisi taloudellista kynnystä perheen perustamiseksi ja tukisi talousosaamista.

Kuka vaatisi Suomea keskittymään hyvinvointivaltion ydintoimintoihin ja jättämään sijoittamisen muille?

Kirjoittaja on Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .