Kolumni: Minne tavaratalot hävisivät Jyväskylän keskustasta?

Vielä 1980-luvun lopussa pienellä alueella toimi kuusi tavarataloa. Nyt tavarataloja on hädin tuskin yksi, taloustoimituksen esimies Jorma Rahkonen kirjoittaa.

Minne tavaratalot ovat hävinneet Jyväskylän keskustasta? Vielä 1980-luvun lopussa pienellä alueella toimi kuusi tavarataloa: Alfa, Anttila, Centrum (loppuvaiheessa nimellä Bene Bene), Citymarket, Sokos ja Tyynelä (loppuvaiheessa Hyvä Tuuli).

Nyt tavarataloja on hädin tuskin yksi, Sokos. Supistettu Sokos ei ole entisensä, ja kovin kaukana se on vuonna 2010 laajennuksen ja uudistuksen jälkeen syntyneestä upeasta tavaratalosta.

Sokoksen toimintaa on supistettu, sillä se teki vuosia tappiota. Hyvä kuitenkin, että tavaratalo pienemmässä muodossa säilyy keskustassa; Osuuskauppa Keskimaa olisi pystynyt keskittymään käyttötavarakaupassa vain Prismoihin, jos olisi halunnut.

Tavaratalot olivat pitkään kauppaketjun menestyksen mittareita, mutta kulta-aika jäi lopulta lyhyeksi.

Tavaratalojen aika ehti kestää Jyväskylässä kuutisenkymmentä vuotta, kulta-aika vain reilut pari vuosikymmentä.

Verkkokaupan suosion kasvusta voi hakea selitystä nykytilaan, mutta selitys olisi liian yksinkertainen. Kovimmin tavarataloja niitti Jyväskylässä 1990-luvun alun lama, vaikka Tyynelä ehti lopettaa jo vuonna 1989.

Lopettaneista tavarataloista Alfa, Anttila ja Tyynelä kaatuivat konkursseihin. Citymarket muutti vuonna 1994 Keljoon, jossa se muuttui hypermarketiksi.

Perinteikäs Centrum-tavaratalo koki ensin nimenmuutoksen ja myöhemmin koko ketju loppui. Centrumeja korvattiin Eka-marketeilla, jotka myöhemmin muuttuivat Euromarketeiksi.

Keskustan tavarataloja ovat koetelleet muuallakin kuin Jyväskylässä kaupunkien laitojen automarketit, joiden yhteydessä on muutenkin paljon palveluja. Keskustan pysäköintimaksut tai ainakin mielikuva niiden kalleudesta ovat karkottaneet asiakkaita sinne, missä on isommat ja ilmaiset parkkipaikat.

Mitä väliä, voi moni ajatella. Autolla pääsee automarkettiin.

Entäs jos ei pääse, kun kaikilla ei ole autoa?

Vaikka kauppoja riittää ja rahat saa helposti tuhlattua jatkossakin, tavaratalojen väheneminen on ollut surullinen juttu.

Anttilan esimerkki osoittaa, että tavaratalon loppuminen tuntuu asiakkaan arjessa, kun palvelut heikkenevät. En pitänyt Jyväskylän Anttilan viimeistä tavarataloa kovin onnistuneena, mutta kodin pikkuhankintoja tehdessä yhden ison toimijan puuttumisen on huomannut: tavaratalon tuotevalikoima oli laajempi kuin aiemmin osasi ajatella.

Kuka vielä muistaa, että Stockmann suunnitteli tavarataloa Jyväskylän Kauppakulman paikalle 2000-luvun alussa?

Vaikka toista on väitetty, tuolloin vahva tavarataloketju oli Jyväskylässä liikkeellä tosissaan.

Viime kädessä tavaratalon rakentaminen kaatui siihen, että Stockmann olisi halunnut tontille oman pysäköintitalon. Kaupungille ja sen parkkiyhtiölle tämä olisi sopinut, jos Stockmann olisi samalla lunastanut useiden miljoonien eurojen arvosta autopaikkoja kaupungin yhtiön parkkitaloista. Ketju piti vaatimusta kohtuuttomana.

Taisi käydä niin, että Jyväskylän Sokoksen laajennuksesta tuli turhan iso Stockmannin takia. Osuuskauppa Keskimaa halusi runsaat 10 vuotta sitten varmistaa sen, ettei Stockmann kovin helposti innostu uudelleen suunnittelemaan tavarataloa Jyväskylään.

No nyt ei tarvitse valittaa Stockmannin lähtöä kaupungista, kuten Oulussa kävi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.