Kolumni: Notre Damen turismiarvoa ei voi määritellä

Tämän viikon maanantai-illan täyttivät uutiset ehkä maailman tunnetuimman kirkon Norte Damen palosta Pariisissa. Nettiin ilmestyi dramaattisia videoita romahtavasta tornista ja kyynelehtivistä pariisilaisista. Ranskalaiset olivat luonnollisesti järkyttyneitä, mutta kirkon palaminen kosketti koko maailmaa. Myös suomalaisia, jotka kommentoivat ahdistustaan digilehtien palstoilla.

Miksi yhden kirkon palaminen tuhansien kilometrien päässä voi herättää niin paljon tunteita, kun kukaan ei edes kuollut palossa. Katolisen maailman reaktion ymmärtää, mutta muille ihmisille kirkon arvo on muissa asioissa. Itsekin huomasin olevani yllättävän järkyttynyt.

Notre Dame on yksi maailman tunnetuimmista turistikohteista. Monille se on tuttu paitsi historian tapahtumista, myös taiteesta ja viihteestä. Itse tutustuin kirkkoon jo lapsena Carl Barksin Aku Ankka -tarinan, Victor Hugon romaanin sekä useiden Hollywood-elokuvien, kuvien ja jopa palapelien avustamana.

Kun lopulta 20-vuotiaana interraililla ystäväni kanssa näin kirkon ensimmäisen kerran, rajallinen matkakassamme ei riittänyt kahteen maksulliseen nähtävyyteen. Valitsimme Louvren, mikä jäi hieman harmittamaan.

Matkailuntutkijoiden mukaan turistit ovat maallisen yhteiskunnan pyhiinvaeltajia, jotka kokevat, ettei elämä ole täydellinen, ellei ole päässyt näkemään historian ”pakollisia” myyttisiä kohteita.

Näiden kohteiden äärellä ollaan autenttisten elämysten lähteellä ja luodaan turistitarinaa ja -identiteettiä. Tämä tarina jää puuttumaan nyt miljoonilta ihmisiltä. Lehtien palstoilla Notre Damea surevien suomalaistenkin suurimpia murheita oli se, ettei kirkkoon enää pääse sisälle. Vuosikymmeniä kestävä korjaus voi sulkea sen kokonaiselta turistisukupolvelta.

Turistille nähtävyyden arvo on symbolinen ja esteettinen. Notre Damen paloon liittyvässä mediapuheessa on korostunut myös kirkon rahallinen arvo, joka on ”mittaamaton”.

Pyhäinjäännökset ja sinne sijoittuneet historian tapahtumat ovat arvoltaan puhtaasti symbolisia – joskin korvaamattomia. Palaneeseen taiteeseen tai esimerkiksi 1200-luvulla rakennettuun puukattoon liittyy symboliikan lisäksi valtavaa rakentamiseen, työhön ja ikään liittyvää arvoa, estetiikasta puhumattakaan.

Kulutussosiologian termein voidaan sanoa Notre Damen olevan singulaarihyödyke – ainoa laatuaan, ei-korvattavissa. Yksittäisten singulaarihyödykkeiden kohdalla materiaalien, iän, työn ja symboliikan arvo on vaikeasti mitattavissa. Vielä vaikeammin mitattavissa on kokemuksen autenttisuus. Vaikka kirkko saataisiinkin korjattua entisen näköiseksi, se ei enää ole sama.

Mikään Pariisiin tulviva miljardöörien ja suuryritysten raha ei palauta autenttista Notre Damea.

Monien muiden turistien tavoin iloitsen siitä, että lopulta onnistuin käymään Notre Damessa, kahdestikin.

Kun kirkko on korjattu, siellä vierailevat turistit luovat itselleen uuden turistitarinan. Kirkon palo tulee olemaan osa tätä tarinaa. Tämänkin tarinan symbolinen arvo tulee olemaan mittaamaton.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston sosiologian professori, joka on erikoistunut kulutuksen ja talouden tutkimukseen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .