Kolumni: Yrittäjyys kunniaan – järjestövaltainen ja jäykkäpalkkainen Suomi ei menesty

Itsenäisyys ilman taloudellista riippumattomuutta on kuin kylmä ja kivinen kaivo, kuin palanut ja revitty maa, kuin piha ilman sadettajaa.

Nämä Zen Cafén lyriikat nousevat mieleen, kun isänmaa juhlii taloudellisessa suhdannehuipussa – velkaantuen silti toista miljardia euroa tänäkin vuonna. Täyttä itsenäisyyttä kun ei ole ilman taloudellista riippumattomuutta. Geopolitiikan taistelukentillä huomataan, että kahleet kuin kahleet.

Suomessa valtakunnan rahat eivät ole riittäneet enää aikoihin, vaikka verokortilla komeilee yksi maailman korkeimmista prosenteista. Lisävelka raksuttaa yhä ja suomeksi se tarkoittaa huomiselle siirrettyä lisäverotusta. Siksi oikeaa jakovaraa ei vielä ole.

Varojen yli elämistä on pyritty ratkaisemaan pitkälti veronkorotuksin, menosäästöillä ja rakennetoimilla. Todellisuudessa kasvu on jäänyt lähinnä elpymiseksi, koska työllisten määrä ei ole juuri lisääntynyt vuosien 2008–2009 finanssikriisiä edeltävästä tasosta.

Kasvuksi voidaan konkreettisimmin laskea uudet työpaikat aiemmin saavutettujen tasojen yläpuolella.

Ylipäätään Suomelle kasvu ei ole valinta, vaan välttämättömyys. Laiva on jo lastattu vastuilla: valtion jatkuva lisävelanotto, kuntien lupaukset, väestön huoltosuhde, eläkejärjestelmä ja niin edelleen.

Suomen liikkumatila talouden kysymyksissä on kapeahko. Maailmanmarkkinoiden ajopuu emme sentään ole, mutta virtaus iskee vientivetoiseen talouteemme välillä niin vahvasti, että rannalle luoviminen käy työstä.

Suomessa on noin 300 000 yritystä, joista 93 prosenttia pyöritetään alle kymmenen hengen hartiapankilla. Näistä yksityisen sektorin palkoista ja tuloista kustannetaan yhteiskunnan etuuksia ja hyvinvointia. Yrittäjät ovat tässä maassa pieni vähemmistö, joka kustantaa suuren enemmistön menoja.

Isänmaan taloudellinen itsenäisyys riippuu jatkossakin yrittäjien onnistumisesta. Poliitikot voisivat auttaa raivaamalla tietä.

Valitettavasti emme vielä ole pystyneet uudistamaan kansantaloutemme rakenteita siten, että suomalainen työ olisi vahvistanut kilpailukykyään maailmalla.

Käynnissä on kilpajuoksu siitä, missä päin maailmaa tuotanto seisoo pystyssä viimeiseen taistoon asti. Monessa asiassa maan hallitus on saanut aikaan, mutta työmarkkinoiden uudistuksen osalta se on antautunut korporaatioille. Tämä on tragedia paitsi työttömiksi jääville myös lapsille, jotka lopulta maksavat kasvavat velat.

Järjestövaltainen ja jäykkäpalkkainen Suomi ei menesty. Nykymallista kärsivät varsinkin pienet yritykset, joilla ei ole eväitä vastata kaikki rajat ylittäviin koviin haasteisiin. Joustavuuden tarpeen lisäämistä epäileviä voin lohduttaa sillä, että tuskin yksikään pienyrittäjä palkkaa ketään irtisanoakseen.

Malli uudistuu hallitusti tai pakon sanelemana. Mutta millainen hinta vetkuttelusta halutaan maksaa?

Suomeen on mahdollisimman pian luotava ympäristö, jossa on houkuttelevaa investoida, omistaa ja työllistää – yrittää. Työmarkkinoiden tulisi kannustaa ottamaan vastaan ja luomaan uutta työtä eikä elämään muiden rahoilla.

Nykymaailmassa pienen maan turvatakuu numero yksi on hoitaa omat asiansa kuntoon. Pienet kotimaansa tunnustavat ja omistajistaan tunnistettavat yritykset ansaitsevat kumarruksen heti sotaveteraanien jälkeen.

Kirjoittaja on Nordnetin osake­strategi ja sijoituskirjailija.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .