Komas ostaa yksiköt Härmästä ja Sastamalasta

Jyväskyläläinen konepajateollisuuden komponenttitoimittaja Komas Oy kasvaa uudella liiketoimintakaupalla. Yhtiö ostaa Fortaco Oy:n Härmän ja Sastamalan yksiköt, joiden koneistusliiketoiminnat siirtyvät Komasille loppukesän ja alkusyksyn aikana. Kaupan myötä Fortacosta tulee Komasin vähemmistöosakas. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa. Komas osti runsas vuosi sitten Fortacon Kurikan koneistusliiketoiminnan.

Komasin tavoitteena on vahvistaa kaupalla yhtiön asemaa koneistuspalvelujen alihankinnan kärkitoimijana, ja yhtiö kertoo käynnistävänsä nyt solmitun liiketoimintakaupan myötä investointiohjelman.

Härmän ja Sastamalan yksiköt laajentavat Komasin palveluja isompiin ja vaativampiin akselimaisiin sekä prismaattisiin kappaleisiin.

– Etsimme aktiivisesti investointimahdollisuuksia, jotta voimme ylläpitää viime vuodet jatkunutta liikevaihdon kasvua ja parantaa sekä nykyisten että uusien liiketoimintojemme kilpailukykyä. Fortacon mukaan tulo vähemmistöosakkaaksi ja kumppaniksi tukevat hyvin näitä tavoitteita, toimitusjohtaja Antti Jokitalo sanoo tiedotteessa.

Kaupan myötä Komasin liikevaihto kasvaa noin 50 miljoonaan euroon. Yhtiön henkilöstömäärä kasvaa 120 henkilöllä yhteensä noin 350 työntekijään. Tuotantohenkilöstön lisäksi Komasille siirtyy myös myynnin ja hankinnan henkilöstöä. Henkilöstö siirtyy Komasille vanhoina työntekijöinä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .