KoneAgriassa noin 200 näytteilleasettajaa

Maa- ja metsätalouskoneiden syysnäyttely KoneAgria avattiin Jyväskylän messukeskuksessa Paviljongissa tänä aamuna. Uutta tänä vuonna on muun muassa näyttelyalueen laajeneminen uudelle Lutakon aukiolle. Sinne on rakennettu 2 000 neliötä uutta näyttelytilaa lämpimiin telttahalleihin. Niinpä mukaan on saatu myös yrityksiä, joita ei tilanpuutteen takia ole muutamiin vuosiin Jyväskylässä nähty.

– Valitettavasti vieläkään ei matalouden kannalta keskeiseltä sijainnilta löydy niin suuria tiloja, että mukaan saataisiin kaikki maatalouskonekauppiaat, sanoi näyttelypäällikkö Marko Toivakka.

Aamupäivän puheissa kuului usko konekaupan virkistymiseen muutaman vuoden hiljaisemman kaupan jälkeen. Näytteilleasettajat eivät niinkään odota suoria kauppoja nelipäiväisillä messuilla kuin lähiajan investointipäätöksiä nähtyjen tuotteiden vertailun jälkeen.

– Markkinat ovat aina villi kortti, koskaan ei voi ennalta tietää mikä kannattaa. KoneAgria on ainakin meille ollut kannattava panostus, eli siksi täällä taas ollaan, totesi NHK-Keskus Oy:n toimitusjohtaja Oskari Korhonen.

KoneAgria on ammattilaisille suunnattu messutapahtuma, jonne toki muutkin kiinnostuneet ovat tervetulleita, mutta esimerkiksi viljelijät voivat vähentää messukulut verotuksessaan. Tapahtuma jatkuu torstaina, perjantaina ja lauantaina.

KoneAgriassa on myös sekä ProAgrian että muiden tahojen järjestämiä seminaareja ja tietoiskuja. Keskiviikon avajaisseminaarin teema oli Resurssiviisas maaseutu. Perjantain maatilan yhtiöittämistä käsittelevä seminaari on etukäteen herättänyt kiinnostusta.

Perjantaina on myös SAK:n ja MTK:n järjestämä seminaari, jonka teemana on Suomalaisen työn ja ruoan puolesta. Siinä käyttävät uheenvuoronsa mm. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sekä MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

Messuille ei ole asetettu kävijätavoitetta, vaan Toivakan mukaan tärkeintä on, että messuista on hyöytyä kävijöille ja näytteilleasettajille, eli että messut vauhdittavat kauppoja ja investointipäätöksiä. Viime vuonna messuilla kävi noin 25 000 henkeä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.