Koneella riittää töitä taantumassakin

Hissiyhtiö Koneen tavara liikkuu taantumassakin. Huhti-kesäkuussa yhtiö sai tilauksia 950 miljoonalla eurolla, kun vuotta aiemmin niitä tuli 1,1 miljardilla eurolla. Vaikka tilaukset laskivat viime vuodesta, toimitusjohtaja Matti Alahuhta on tyytyväinen tilanteeseen.

- Olen hyvin ilahtunut saatujen tilausten tasoon, Alahuhta sanoi ja huomautti, että huhti-kesäkuun tilaukset olivat suuremmat kuin kolmella aiemmalla vuosineljänneksellä.

Kone tavoittelee tänä vuonna 2-5 prosentin kasvua liikevaihtoonsa viime vuoteen verrattuna. Toisella vuosineljänneksellä Koneen liikevaihto kasvoi pari prosenttia edellisvuodesta vajaaseen 1,2 miljardiin, mutta voiton osalta tulos jäi viime vuotta huonommaksi. Yhtiön voitto ennen veroja oli huhti-kesäkuussa 116 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin samaan aikaan oli 134 miljoonaa.

Osavuosikatsauksen yhteydessä Kone ilmoitti vähentävänsä noin 500 työpaikkaa maailmanlaajuisesti seuraavan yhdeksän kuukauden aikana. Suomessa vähennyksiä tulee yhtiön arvion mukaan alle kymmenen. Uusien hissien toimittaminen takkuaa vielä, mutta Alahuhdan mukaan kysyntää riittää huolto- ja modernisointipalveluille, joiden osuus Koneen toiminnasta on yli puolet.

Pörssi ilahtui Koneen osavuosikatsauksesta ja tulevaisuuden näkymistä. Osake lähti tuloksen tultua julki kovaan nousuun.

Kasvua Kiinassa

Kone arvioi, että maailmanlaajuisesti uusien hissilaitteiden markkinoiden "heikkeneminen on hidastunut" eli tilanne huononee aiempaa hitaammin. Sitä, milloin alamäki taittuisi takaisin kasvusuunnaksi, ei Alahuhta kuitenkaan lähde arvioimaan. Länsimaiden taloustilanne on vielä liian epäselvä.

- Kiinassa käänne on tapahtunut. Muun maailman osalta on vielä turha arvioida tarkemmin, Alahuhta sanoo.

Tällä hetkellä Aasian ja Tyynenmeren alueen osuus Koneen liikevaihdosta on noin kuudesosa. Tarkempia maakohtaisia tietoja esimerkiksi Kiinan osuudesta yhtiö ei julkista. Alue on kuitenkin hissitoimittajalle mitä tärkein.

- Aasian ja Tyynen valtameren osuus on koko ajan kasvussa, Alahuhta sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.