Koneen loka-joulukuun liikevaihto odotettua korkeampi

Koneen mukaan vahva viimeinen vuosineljännes kohottaa yhtiön koko viime vuoden liikevaihdon 4,2 prosenttia toissa vuotta korkeammaksi.

Hissiyhtiö Kone kertoo ennakkotietona, että yhtiön liikevaihto nousi loka-joulukuussa odotettua enemmän vahvojen laitetoimitusten vuoksi.

Koneen mukaan vahva viimeinen vuosineljännes kohottaa yhtiön koko viime vuoden liikevaihdon 4,2 prosenttia toissa vuotta korkeammaksi. Aiemmin yhtiö arvioi liikevaihdon kasvuksi 1–3 prosenttia.

Sen sijaan 1,23 miljardin euron oikaistu liikevoitto osui aiempaan 1,20–1,25 miljardin euron ennustehaarukkaan. Oikaistu liikevoittomarginaali jäi siten viime vuonna alhaisemmaksi kuin toissa vuonna. Kone odottaa, että lasku jatkuu tänä vuonna. Yhtiö ennustaa kuitenkin, että marginaalipaineet helpottavat loppuvuonna.

Kone julkaisee tilinpäätöksensä 25. tammikuuta.

Yhtiön osake oli perjantaina aamupäivällä 1,6 prosenttia miinuksella Helsingin pörssissä.