Kopijyvän omistaja vaihtuu

Painotalo Kopijyvän omistaja vaihtuu. Monialakonserni Panostaja allekirjoitti tiistaina sopimuksen jyväskyläläisyrityksen osakekannan hankkimisesta. Kauppahinta on 16,7 miljoonaa euroa.

Panostajan tavoitteena on rakentaa Kopijyvän ympärille johtava valtakunnallinen digipainoketju. Panostajan toimitusjohtaja Juha Sarsama näkee kasvumahdollisuuksia sekä Suomessa että Venäjällä. Alan markkinoiden odotetaan kasvavan 10-20 prosenttia vuodessa.

Kopijyvä työllistää 130 henkeä Keski- ja Itä-Suomessa. Kauppa ei vaikuta henkilöstön asemaan. Vähemmistöosakkaaksi jäävän toimitusjohtaja Heimo Viinasen mukaan kauppa tuo yritykseen tarvittavaa strategista osaamista.

Kaupalla Kopijyvän perustaja ja pääomistaja Kauko Sorjonen luopuu vuonna 1977 perustamastaan yhtiöstä. Kauko Sorjosen säätiön hallitus siunaa osakkeiden myynnin perjantaisessa kokouksessaan.

Jyväskyläläinen kotiseutuneuvos Sorjonen tunnetaan kulttuurin tukijana. Hän on kanavoinut liiketoimintansa voittoja muun muassa rakennussuojelun, musiikin, kirjallisuuden, kuvataiteen ja tutkimuksen hyväksi.

Panostajan tavoitteena on kehittää pieniä ja keskisuuria yrityksiä lähinnä yritysostoilla. Tamperelaiskonsernin liikevaihto oli viime vuonna lähes 91 miljoonaa euroa.