Korona näkyi kesäkuun kauppareissuilla – päivittäistavaroiden myynti kovassa kasvussa

Päivittäistavaroiden vähittäismyynti kasvoi kesäkuussa 12,2 prosenttia edellisvuodesta, selviää Päivittäistavarakauppa ry:n (PTY) myyntitiedotteesta.

–  Onhan tämä poikkeuksellisen kova myynnin kehitys. Tästä näkee kesäkuun osalta sen, että ihmiset ovat kotimaassa ja valmistavat ruokaa kotona, ja pitkälti sen syytä on näinkin kova myynnin kasvu, PTY:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo STT:lle.

Luodon mukaan on yllättävää, että myynnin kasvu päivittäistavarakaupan puolella oli vielä kesäkuussa voimakasta, vaikka myös ravintolat aukesivat kesäkuussa.

–  Ehkä siihen voi vaikuttaa se, että kesäkuu oli säidenkin puolesta niin hyvä. Kuluttivatko ihmiset sitten enemmän ruokaa ja grillasivat, Luoto pohtii.

Suuret marketit vetivät väkeä

Korona-ajan ostokäyttäytyminen helli myös tavarataloja ja hypermarketteja, koska varsinkin koronakevään alussa ihmiset suosivat enemmän isoja ruokakauppoja. Päivittäistavaroiden myynti kasvoi kesäkuussa eniten hypermarketeissa, ja kasvua oli yhteensä 15,3 prosenttia vuodentakaisesta.

K-Citymarketin, Prisman, Sokoksen, Tokmannin, Minimanin sekä Stockmannin liikevaihto kasvoi kesäkuussa 14,9 prosenttia edellisvuodesta ja liikevaihdon arvoksi kirjattiin 700,4 miljoonaa euroa.

Luodon mukaan muun muassa kodin ja vapaa-ajan tuotteet ovat korona-aikaan menneet kaupaksi. Esimerkiksi kuntoiluun tai kodin kunnostamiseen liittyvät tuotteet ovat kiinnostaneet kuluttajia.

Vaatteiden myynti on kevään mittaan kärsinyt, ja se on ollut tammi-kesäkuussa yli 20 prosenttia miinuksella. Kesäkuussa se nousi kuitenkin 2,7 prosenttia plussan puolelle.

–  Osittain vaikutuksensa on varmaan sillä, että meillä oli niin lämmin kesäkuu, ja ihmiset kävivät ostamassa uusia kesävaatteita, Luoto sanoo.

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten kuukausittaisten myyntitietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat kuukausittaiset tietonsa suoraan Tilastokeskukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Kiinan maskinvalmistajat eivät enää paina töitä päivin öin – osa uusista toimijoista on jo jättänyt alan

Kenkäkaupan konkari Jarmo Toivonen halusi tuoda iloa koronavuoden keskelle – kaupungin vanhin yhdistys Jyväskylän Kauppalaisseura on ehtinyt jo 145-vuotiaaksi

S-ryhmän verkkokauppa kukoistaa, mutta hotellit ja ravintolat kärsivät koronakriisistä

Suomen Kotidatan työriidan sovittelu keskeytyi – Ammattiliiton mukaan lakko vaikuttaa todennäköiseltä, Kaupan liitto vie asian työtuomioistuimeen

"Suomesta on ollut tukitalous" – Jyväskylässä paljon kiinteistöjä omistavan pörssiyhtiön toimitusjohtajan mielestä lukuisat etuudet ja runsas vapaa-aika tekevät työnteosta kannattamatonta

Hampurilaisravintoloiden kisan haastaja rantautuu Jyväskylän ytimeen – ketju lupaa, että raaka-aineet ovat 95-prosenttisesti kotimaisia

Tuleeko UPM:ltä täystyrmäys Keski-Suomelle? Talouselämä-lehden mukaan Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaita uhkaa sulkeminen

Opiskelija-asuntoja rakennetaan Jyväskylän parhaille paikoille – "Vuokralaisilla on enemmän valinnanvaraa kuin 5–10 vuotta sitten"

Koronan aiheuttama kysyntäkuoppa pudotti Outokummun tuloksen tappiolliseksi

Tiktok uhkaa Trumpin hallintoa oikeustoimilla Yhdysvalloissa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.