Koronaepidemia vauhdittaa kesämökkien kauppaa – OP: Kesämökkejä varten haettujen lainojen määrä kasvoi tuntuvasti huhtikuussa

Koronaepidemia vauhdittaa kesämökkien kauppaa, kun suomalaisten kesäsuunnitelmat keskittyvät entistä enemmän kotimaassa oleiluun, arvioivat kiinteistökaupan asiantuntijat.

OP kertoi keskiviikkona, että osuuspankeista haettiin huhtikuussa lainoja vapaa-ajan asunnon ostamiseen tai rakentamiseen yli 40 prosenttia enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.

Ilmiötä selittää OP:n mukaan muun muassa se, että mökkisesonki alkoi lauhan talven ansiosta poikkeuksellisen aikaisin. Myös se, että tänä vuonna aiempaa useampi viettää koronaviruksen vuoksi kesälomansa kotimaassa, vaikuttaa osaltaan mökkien kysyntään.

–  Markkinoilla kärsitään nyt tarjonnan puutteesta, eli kesämökkien kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan. Myös kuivan maan mökit kiinnostavat nyt ostajia, OP:n asumisen palveluista ja asuntorahoituksesta vastaava johtaja Kaisu Christie kertoo.

Christien mukaan koronavirus näyttäisi vaikuttavan kesämökkien kysyntään myös sikäli, että nyt haetaan mökkejä, joissa on mahdollista tehdä etätöitä. Kulkuyhteyksien täytyy olla hyvät, nettiyhteyksien täytyy toimia ja varustelutason täytyy muutenkin olla riittävä.

Kiinnostus korkeatasoisempia mökkejä kohtaan näkyy OP:n lainahakemuksissa niin, että kesämökkejä varten haettavat lainamäärät ovat olleet tänä vuonna viime kevättä suurempia. Kun viime vuoden huhtikuussa vapaa-ajan asuntoon haettiin keskimäärin 70  000 euron suuruista lainaa, tänä vuonna lainaa haettiin keskimäärin 90  000 euroa.

Christien mukaan kesämökkikauppaa voi koronaepidemian ohella vauhdittaa myös suomalaisten kasvanut ilmastotietoisuus, kun ihmiset haluavat hiilijalanjälkensä pienentämiseksi panostaa kaukomatkojen sijaan lähimatkailuun.

OP:n kiinteistönvälittäjän OP Kodin kautta kesämökkejä myytiin tammi-huhtikuussa 30 prosenttia viime vuotta enemmän.

"Mökkeily on kasvava trendi"

Myös Nordeassa on tehty kesämökkimarkkinoiden suhteen samansuuntaisia havaintoja kuin OP:ssa. Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtajan Jussi Pajalan mukaan mökkeily on kasvava trendi, mikä näkyy muun muassa kuivan maan mökkien aiempaa paremmassa kysynnässä.

–  Kotimaan matkailu tulee olemaan yksi voittajista sitten, kun yhteiskunta normalisoituu. Ja mökkeily on keskeinen osa kotimaan matkailua, Pajala sanoo.

–  Nythän moni lentoyhtiö on lanseerannut maskipakon, mikä on täysin ymmärrettävää. Mutta jokainen voi kysyä itseltään, että haluaako istua mökkilaiturin nokassa auringossa ongenvapa kädessä vai lentokoneessa maski naamalla, Pajala pohtii.

Christien tavoin myös Pajala uskoo, että koronaviruksen myötä lisääntynyt etätyö voi osaltaan lisätä mökkeilyn suosiota ja ennen muuta hyvin varusteltujen mökkien kysyntää.

Kiinnostusta etenkin Uudellamaalla

Lisääntynyt kiinnostus kesämökkien ostamista kohtaan on havaittu myös Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:ssä. Järjestön tuoreessa jäsenkyselyssä lähes puolet vastaajista sanoi, että asiakkaiden kiinnostus loma-asuntoja kohtaan kasvoi huhtikuun loppupuoliskolla.

Erityisen voimakasta kiinnostusta kesämökkejä kohtaan ilmeni kyselyn mukaan Uudellamaalla.

Kiinteistönvälittäjien liiton toimitusjohtaja Jussi Mannerberg arvioi, että koronaepidemia vaikuttaa merkittävästi kasvaneen kesämökkikiinnostuksen taustalla. Kun ulkomaanmatkailu näyttää jäävän tulevana kesänä vähäiseksi, suomalaisten katse kääntyy kesänviettoon kotimaassa.

–  Jossainhan ne tärkeät lomaviikot halutaan viettää, Mannerberg summaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Koronakevät nostatti mökkikuumeen – Jyväskyläläinen Löytänän perhe löysi unelmien kesäpaikan pikavauhtia: "Hinta ei vihlaissut niin paljon, kun näkee, mitä kaikkea rahalla sai"

Uusimmat

Talous

Tapahtumat kuin agenttiromaanista: Wirecardin maan alle painuneella johtajalla yhteyksiä salaisiin palveluihin – levitti tietoja Itävallassa ja Britanniassa

Asuntokaupat palasivat kesäkuussa edellisen vuoden tasolle – "Ostajien ja myyjien luottamus markkinaan on nyt palautunut"

Panimoliiton uudeksi johtajaksi Tuula Loikkanen – edeltäjä lähti ministerin erityisavustajaksi

Keskolta positiivinen tulosvaroitus koko vuodelle – kurssi ampaisi nousuun Helsingin pörssissä

Perinteikäs Ruthin leipomo siirtyy tänään isältä pojalle – Joonas Mäkinen, 31, hyppää jyväskyläläisen perheyrityksen puikkoihin

Fiskarsin uudeksi toimitusjohtajaksi Nathalie Ahlström Fazerilta

Teollisuuden näkymät synkkenivät toukokuussa: uudet tilaukset romahtivat runsaan neljänneksen

Hypo arvioi Suomen talouteen seitsemän prosentin laskua – "Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta"

Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä

Euroryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Irlannin valtiovarainministeri –  Suomen Vanhanen arvioi, että uudella puheenjohtajalla on hyvät edellytykset sovittaa yhteen jäsenmaiden erilaisia näkemyksiä.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.