Kristina Cruises myi laivansa, matkoja peruuntuu

Kristina Cruises on myynyt risteilylaiva Kristina Katarinan ja luopuu varustamotoiminnasta. Samalla yhtiö irtisanoo aluksen 147 työntekijää, jotka ovat kaikki suomalaisia.

Vastedes yhtiö keskittyy risteilylomien myyntiin matkanjärjestäjänä eri varustamojen aluksilla.

Yhtiö lupaa olla lähiviikkoina yhteydessä asiakkaisiin, jotka ovat ostaneet tai varanneet matkan Kristina Katarinalle.

Toimitusjohtaja Mikko Partasen mukaan laivalta oli ostanut tai varannut matkan yhteensä 5 500 henkilöä.

- Suuri osa asiakkaista on maksanut vain ennakkomaksun. Muutama sata on maksanut koko matkan, Partanen kertoo.

Asiakkaille ilmoitetaan kirjeitse, kuinka maksujen palautukset toteutetaan, yhtiöstä kerrotaan.

Kaikki asiakkaat saavat Partasen mukaan rahansa takaisin, kun Kilpailu- ja kuluttajaviraston vakuus otetaan käyttöön. Osalle etsitään Partasen mukaan parasta aikaa korvaavaa matkaa.

- Se on kuitenkin selvää, että kaikille korvaavaa tuotetta ei löydy.

Keskiviikona julkistettu kauppa liittyy yhtiön yrityssaneeraukseen ja tulevaan saneerausohjelmaan. Myyty laiva on luovutettu tänään kansainväliselle sijoittajaryhmälle Kanariansaarilla Las Palmasissa.

Alus lopetti liikennöintinsä jo marraskuussa.

Kristina Katarina risteilyalus aloitti liikennöinnin elokuussa 2010 mittavan remontin jälkeen. Kristina Cruises -yhtiön omistukseen laiva tuli vuonna 2009.

myynyt risteilylaiva Kristina Katarinan ja luopuu varustamotoiminnasta. Samalla yhtiö irtisanoo koko merihenkilöstönsä.

Yhtiö keskittyy risteilylomien myyntiin matkanjärjestäjänä. Yhtiö on yhteydessä asiakkaisiin korvaavien matkavaihtoehtojen löytämiseksi tai maksettujen matkamaksujen palauttamiseksi.

Kauppa liittyy yhtiön yrityssaneeraukseen ja tulevaan saneerausohjelmaan. Myyty laiva on luovutettu tänään kansainväliselle sijoittajaryhmälle Kanariansaarilla Las Palmasissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.