Kuluttajahinnat laskivat edelleen

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio laski syyskuussa –1,0 prosenttiin, kertoo Tilastokeskus. Elokuussa inflaatio oli 0,7 prosenttia miinuksella.

Viime vuoteen verrattuna kuluttajahintoja laski syyskuussa eniten korkojen aleneminen, polttoaineiden halpeneminen ja elintarvikkeiden hintojen hidastunut nousu.

Myös osakehuoneistojen ja kiinteistöjen sekä käytettyjen autojen halventuminen vauhditti kuluttajahintojen laskua.

Elokuusta kuluttajahinnat kuitenkin nousivat 0,2 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan se johtui enimmäkseen vaatteiden kallistumisesta.

Kuluttajahintoja nosti eniten ravintola- ja kahvilahintojen, vuokrien ja alkoholijuomien kallistuminen viime vuodesta.

Ennakkotietojen mukaan Euroopan talous- ja rahaliiton alueella inflaatio oli syyskuussa –0,3 prosenttia. Eurostat julkaisee tarkemmat tilastot huomenna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.