Kuluttajien luottamus talouteen pysyy vahvana – yritykset odottavat hyvän talouskehityksen jatkuvan

Kuluttajien luottamus talouteen on edelleen hyvällä tasolla. Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin mukaan luottamus Suomen talouteen heikentyi kesäkuussa jonkin verran toukokuuhun verrattuna.

Luottamusindikaattori sai kesäkuussa arvon 23,0, kun se oli toukokuussa 24,8.

Kuluttajien näkemykset omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista kohenivat jonkin verran edellisestä kuukaudesta. Arviot Suomen taloudesta ja yleisestä työttömyyskehityksestä puolestaan heikentyivät.

Luottamusindikaattoria varten haastateltiin kesäkuun alkupuolella reilut 1  100 ihmistä.

Kaikilla aloilla luottamus on pitkän aikavälin keskiarvoa vahvempaa

Yritysten luottamus talouteen on yhä väkevää, kertovat Elinkeinoelämän keskusliiton luottamusindikaattorit.

Teollisuuden luottamus oli kesäkuussa hienoisessa nousussa, kun taas palvelualoilla oli pientä laskua. Rakennusyritysten suhdannearviot pysyivät lähes ennallaan.

Teollisuuden luottamusindikaattorin saldoluku nousi 14 pisteeseen, kun se oli toukokuussa 11. Odotukset lähikuukausien tuotantokehityksestä nousivat, ja tuotantokapasiteetin käyttöasteet olivat korkealla.

Rakennusyrityksillä uusin saldoluku oli 7, kun se toukokuussa oli 6.

Palvelujen saldoluku sai arvon 18, kun toukokuussa vastaava lukema oli 23. Myynti on ollut yhä noususuunnassa ja kasvun ennakoidaan jatkuvan, mutta nousu jäänee hieman aiempia odotuksia vaimeammaksi.

Vähittäiskaupassa saldoluku laski 16:sta 15:een.

Kaikilla aloilla luottamus on pitkän aikavälin keskiarvoa vahvempaa. Teollisuuden luottamus on lähellä EU-maiden keskiarvoa. Rakentamisessa luottamus taas on EU-keskiarvoa matalammalla ja palveluyrityksissä EU-keskiarvoa korkeammalla.

Vähittäiskaupan luottamus on selvästi vahvempaa kuin EU:ssa keskimäärin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saanut keuruulainen HT Laser on vesileikkauksen ja lasertekniikoiden pioneeri

Digiajan Kylli-täti kuvittaa tilaisuudet kiinnostaviksi – yrittäjäpalkittu Linda Saukko-Rauta on pelastanut monta seminaaria oivalluksillaan ja piirroksillaan

Näin valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon saaneille yrityksille on käynyt – kansainvälisiä menestyksiä ja konkursseja

Keski-Suomen yritysten palkintosade jatkui – Keuruulainen HT Laser sai Suomen Yrittäjien valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon

Jyväskyläläinen piirtäjä Linda Saukko-Rauta valittiin ensimmäiseksi valtakunnalliseksi vuoden yksinyrittäjäksi – katso video

Pihtiputaalta pörssiyhtiön toiseksi suurimmaksi omistajaksi – Miia Sarkola on kulkenut pitkän tien ohjelmatoimiston kirjanpitäjästä tilitoimistokonsernin vaikuttajaksi

HS: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvanut, täysin miesvaltaiset hallitukset vähissä

Kolumni: Orjuudesta on päästy, mutta olisi naiivia ajatella, ettei rahalla olisi mitään merkitystä yksilöiden arvon mittarina

Ranska, Saksa ja Italia aikovat estää Facebookin kryptovaluutan libran käyttöönoton Euroopassa

Sveitsiläinen suurpankki Credit Suisse lyö miinuskoron isoille talletuksille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.