Kuntaveron korotus haukkaa ostovoimaa, Veronmaksajat arvioi

Palkansaajan ostovoima laskee ensi vuonna runsaan prosentin, arvioidaan Veronmaksajain Keskusliitosta.

Kunnallisveroaan kiristävissä kunnissa ostovoima alenee liiton mukaan selvästi tätä enemmän. Esimerkiksi prosenttiyksikön korotus kuntaverossa alentaa keskituloisen ostovoimaa 2,3 prosenttia.

Laskelmissa on huomioitu muun muassa oletettu ansiokehitys ja kuluttajahintojen nousu sekä hallituksen lupaus tulla vastaan veroissa.

Veronmaksajain toimitusjohtajan Teemu Lehtisen mukaan pessimismiin ei ole syytä, vaikka näkymä on melko ankea. Hiipumiskierre uhkaa, jos kaikki tinkivät kulutuksestaan liikaa samaan aikaan.

- Käymällä kaupassa ja ostamalla palveluja voi mahdollisuuksiensa mukaan pitää huolta siitä, että myös naapurilla riittää työtä, Lehtinen sanoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.