Kuntien budjettikäsittelyyn halutaan avoimuutta

Kuntien vuotuinen budjettikäsittely voitaisiin tehdä nykyistä avoimemmaksi eduskunnan tapaan. Aiheesta väitelleen yhteiskuntatieteiden tohtori Anne Luomalan mielestä esimerkiksi budjettia käsittelevät valtuustoseminaarit voisivat olla julkisia.

Luomala on kirjoittanut yhdessä kansanedustaja Tuomo Puumalan (kesk.) kanssa kirjan valtuustojen ja eduskunnan budjettivallasta.

Kirjassa pohditaan myös, voitaisiinko kunnan budjettiesitys pistää nähtäville hyvissä ajoin samaan tapaan kuin kaavamuutokset, jotta kuntalaiset voisivat kommentoida ja tehdä muistutuksia.

Kirjoittajien mielestä vaaleissa valituilla edustajilla niin kunnissa kuin eduskunnassakin on liian vähän sananvaltaa budjettien suhteen. Valta on virkamiehillä.

Kirjan julkaisija on Kunnallisalan kehittämissäätiö.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.