Kysely: Valtaosa pihalla kanta-asiakkuuksiensa todellisesta määrästä

Suomalaiset kuuluvat keskimäärin 17 kanta-asiakasohjelmaan.

Valtaosa suomalaisista aliarvioi selvästi asiakkuuksiensa todellisen määrän. Ohjelmistoyhtiö Arkkeon kyselyn mukaan kanta-asiakkuuksia on yli kaksi kertaa luultua enemmän.

Vastaajat ensin arvioivat spontaanisti, että heillä on keskimäärin seitsemän kanta-asiakkuutta. Sen jälkeen heille lueteltiin muutamia suurimpia toimijoita, joilla on asiakkuusohjelmia. Lopulta asiakkuuksien määräksi tuli keskimäärin 16,65. Arkkeon mukaan 95 prosenttia vastaajista aliarvioi selvästi asiakkuuksiensa määrän.

Yleisimmin vastaajat olivat liittyneet S-ryhmän, Keskon, S-Pankin, Finnairin sekä Stockmannin kanta-asiakasohjelmiin.

Kanta-asiakkuus määriteltiin kyselyssä jatkuviksi asiakkuuksiksi, joista kuluttaja kokee saavansa joitain etuja. Kyselyyn vastasi 5 000 suomalaista kesäkuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Talous

Liki 5 000 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa uhkaa poisto kaupparekisteristä – mukana kohuhieroja Marko Yrjövuoren konsulttiyhtiö ja yli 130 keskisuomalaista, katso lista

Suomen Kotidatan työntekijöiden lakko alkoi – "Yritys on venyttänyt asiaa niin pitkälle, ettei toimihenkilöille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin taistella oikeuksistaan"

Uudet matkustusrajoitukset purevat – Finnair vähentää vuoroja

Alko hyötyi koronasta – myynti kasvoi huimasti

Fortum tulee Jyväskylän seudun jätekierrätykseen – Yhteistyö Mustankorkean tytäryhtiön kanssa tavoittelee yritysasiakkaita

Yksi Jämsän tunnetuimmista vaateliikkeistä aloitti loppuunmyynnin: "On suuri ilo palvella toista ihmistä hyvin" – liike ehti palvella paikkakunnalla 86 vuotta

OP ja Hope ry:n keräyksestä koulureppu yli 3 800 koululaiselle – Keski-Suomessa reppuja jaettiin 420

Korona veti ravintolajätti NoHo Partnersin rumille pakkasluvuille – toimitusjohtaja: "Tulos on odotuksia positiivisempi"

Suurin osa kuohulaisesta Mecamiehet Oy:sta myytiin toisen keskisuomalaisen konepajan omistajille

OP:n käyttötileille tulee kuukausimaksu – muutos ei koske kaikkia asiakasryhmiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.